Kato mua silmiin...

Silmät on sielun peili, 

Mutta suu sanoittaa sen! 

Suurimmalla osalla ihmisistä. Mitä käy, kun suu ei pysty tuohon, ei uskalla ja kehtaa aueta, vain koska tuo sielu parka on jo kokenut liikaa tuskaa, ahdistusta, surua, pelkoa ja hylkäämistä. Opittu keino - älä sano mitään, - ahdh aivoille se on niin helvetin vaikeaa, pitäisi puhua, niin että ihmiset pyytää olemaan välillä jo hiljaa, pitäisi nauraa ja iloita, koska se on luonteelle ominaista, kaikki se minkö eteen on tehnyt töitä, sisäisen minänsä jää kaiken epävarmuuden ja pelon taakse ja rajoittaa elämää joka asiassa. Epävarmuus ja epävarmuuden inho, joka ei tuon tyttöparan luonteelle sopisi eikä kuuluisi, musertaa sen kaiken kauniin ja hyvän yhdellä pienellä rumalla osalla, ei sillä mitä suu sanoo, vaan jo pienenä lapsena annettu lahja, hoitamattomat hampaat..  niin pientä mutta jotain niin suurta turhuutta pilaamassa elämää! 

Uuno Turhapuro, häntä rakasti kaikki, hampaista huolimatta, huoleton itsevarmuus olla se mitä on kaikkine huonoine puolineen,  sekä ironia peitti tuon rumuuden. Kiitos siis Uuno, että olet esimerkilläsi auttanut minua tähän asti, siten olen selvinnyt hengissä taistellen muiden ongelmien, niin henkisten kuin fyysisten tähän hetkeen saakka. Nyt olen ansainnut hampaat, koska kuolen muuten nälkään tätä menoa. 

Sellaisia ihmiset, jotka rakastavat, hyväksyvät ja näyttävät itsensä aidolla tavalla, ovat viehättäviä- kertoo tutkimustieto..

"

Itsesi rakastaminen kaunistaa sinua, koska heijastat rakkautta, tyyneyttä ja onnellisuutta. Tämä on tarttuvaa.

Kauneus on erittäin subjektiivinen ominaisuus. Vaikka on olemassa tiettyjä esteettisiä kriteereitä, jotka sanelevat mikä on sosiaalisesti toivottavaa, eli kaunista,  ne eivät todellakaan ole ratkaisevia tai kerro koko totuutta⁷. Loppujen lopuksi, kuinka monta kertaa olet ollut kiinnostunut henkilöstä, joka ei mukautunut noihin malleihin? Kuinka monta kertaa olet rakastunut jonkun karismaan, asenteeseen tai persoonallisuuteen?

Näyttää siltä, että sisäinen ja ulkoinen kauneus liittyvät yhteen läheisemmin kuin miltä näyttää. Siitä puhumme tässä artikkelissa.

Media, sosiaaliset verkostot ja muotiyritykset ovat perustaneet eräänlaisen vartalokultin, joka saa meidät etsimään kiihkeästi tapoja parantaa ulkonäköämme. Voiteet, leikkaukset, dieetit, äärimmäinen liikunta, somen luomat paineet… 

Meillä on kuitenkin taipumus laiminlyödä sisäistä olemustamme. Emme aina ymmärrä, että suuri osa kauneudestamme on sisällämme, samoin kuin hyvinvoinnin tunteemme.

Nämä persoonat erottuvat positiivisella ja avoimella käytöksellään, hyvillä sosiaalisilla taidoillaan ja suurella karismallaan. He eivät tuhlaa energiaansa yrittäessään naamioitua, liioitella tai teeskennellä olevansa jotain, jota he eivät ole. He eivät myöskään yritä saada ulkopuolista hyväksyntää. He ovat oma itsensä, vakuuttuneena siitä, että he ovat tarpeeksi. Tämä näkyy heidän ei-verbaalisessa ja verbaalisessa viestinnässään.

Heidän eleensä, asentonsa ja liikkeensä välittävät luottamusta, ja heidän keskustelunsa ovat yleensä runsaita ja monipuolisia. Todellakin näyttää siltä, että itseään rakastavat ihmiset ovat omistaneet paljon aikaa itsensä tutkimiseen, tuntemiseen ja kehittämiseen. Siksi heistä on tullut mielenkiintoisia ihmisiä, joilla on paljon annettavaa.

Vaikka kauniit kasvot tai urheilullinen vartalo voivat joskus toimia hyvänä käyntikorttina, niiden vaikutus on lyhytaikainen. Koska pitkällä aikavälillä meitä houkuttelevat ystävälliset, positiiviset ihmiset, joilla on hyvä huumorintaju ja mielenkiintoiset keskustelunaiheet. Tästä syystä turhamaisuus, epävarmuus, narsismi tai alistuminen eivät ole hyviä liittolaisia pitkällä aikavälillä. " 

Itsestä huolehtiminen on tosiaan jäänyt,  se on ollut selviytymisen ja kasvamisen rinnalla toissijainen. En tarvitse suuta kertomaan tarinaa,  vaikka hiljaa ei sisäinen hälinä koskaan ole, se olisi mukavampi puhua kun kantaa omassa päässä usein. Siksi kirjoitan, se helpompaa. Luottamus toisiin voi eees auttaa saamaan minut olemaan oma itseni paremmin, saatan saada sanotuksi muutaman sanan. Tai sitten minulla ei ole sanottavaa juuri kyseiselle henkilölle. Sen päätelköön jokainen sitten itse oman käytöksen perusteella. Mutta koska tässä olen perintönä saanut pelkkää paskaa ja kun ei ollut enää mitä saada piti keksiä huonoja valintoja tehdä itsestään ja hampaistaan rumat, ja kärsinyt vuosia tästä oman hyvinvoinnin kustannuksella,  alkaa tuo neekeri hymy lähestyä minunkin elämää pikkuhiljaa, ja alkaa näkyä kirkasta ja puhdasta tämän  ruman ankanpoikasen turvasta, jospa se minäkin olen kohta joutsen jälleen... 🦢

KUMPI ON HELPOMPI MUUTTAA, SISÄINEN KAUNEUS VAI ULKOISET PUUTTEET?? RUMA SAATTAA OLLA HETKEN PÄÄSTÄ KAIKKEIN KAUNEIN OLENTO MAANPÄÄLLÄ... SITÄ KEHTAA EHKÄ JOKAISEN POHTIA 

👀🦷🫶🏼🙏

mä hylkäsin mun kalleimman aarteen"

 Aarteeni, rakkauteni, poikani.

Kirjoitin tämän kirjeen pojalleni, joka menehtyi 4.7.2022 mentyään kuumaan autoon kotipihassa minun ollessa töissä. Toivu en koskaan tästä menetyksestä, mutta yritän oppia elämään sen kanssa joka sekunti. 

HEINÄKUUSSA 2022

Muistan vieläkin täysin selvästi päivän, kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa. Sitä ennen olin sairaalan synnytysvuodeosastolla 2 viikkoa. Aika oli todella turhauttavaa, ja hetkittäin tuli itsekkäitä ajatuksia, etten olisi edes vauvamahan kanssa halunnut pysyä paikallaan vaikka vuodelepoon määrättiin. Olit jo silloin vilkasluonne. Ja tulossa ennenaikaisesti tähän maailmaan. Jopa niin äkisti ja yllättäen, että pelkäsin menettäväni sinut, ennen kuin ehtisin edes tutustua enemmän. Suvi,  josta tuli myöhemmin kummisi, synnytti myötätunnosta kotonaan ja soitteli useita kertoja päivässä kuulumisia ja tilanne tietoja. Mitähän on enosi silloin mahtanut ajatella, heidän omat  lapset oli jo synnytetty- serkku-poikasi.
 Sunnuntaina, 24.Kesäkuuta 2012, noin klo 13.21 juhannusaattona, parkaisit kuuluvalla äänellä elämääni. 45cm pitkä, 1kilo ja 800g oli mittasi. 
Muista sen hetken ikuisesti, muistan sen rakkauden, rauhan, energian, olin voittamaton. Sinut vietiin ennenaikaisuuden takia lasten-teholle, joka oli jo tiedossa viimeisen 2 viikkoa. Se, tunne kuin koira-emo synnyttää ja omistaja ottaa yhden pennun ja vie emon näkyvistä iskee hätä ja pyrkimys päästä pennun matkaan. Niin piti päästä minunkin, kätilöt yrittivät estellä aikaisempien kokemusten jälkeen , ettei synnyttäjä voi heti olla kunnossa,  minä nousin 30min päästä suihkuun ja tunnin päästä kävelin vaakkuvin askelin luoksesi keskoskaapin vierelle.
Olin päättänyt muuttaa elämäni, kun sain kuulla olevani raskaana, jos se päätös ei varma ollut raskausaikana, tuli se viimeistään tuossa hetkessä todeksi. En minä äitiydestä siinä vaiheessa mitään tiennyt tai osannut ajatella, mutta tajusin heti, että maailmankaikkeudessa tapahtui jotain: Minulle tuli oikea tarkoitus, tajusin ettei minun tarvitse olla muuta kuin rakastava ja turvallinen vanhempi, ja sinä rakastat minua aina ehdoitta, ilman suurempaa itsekästä tarvetta. Tajusin, että tuo ihmisen alku on täysin riippuvainen minusta. Ja minun tehtäväni on tehdä hänestä maailman onnellisin lapsi, joka on sisäisesti kaunis, että hän voi olla tyytyväisenä, elämässä pärjäävä, ettei hänen tarvitse kärsiä tai pienentää itseään itsekkäiden aikuisten takia.

Kuten avioliitossa, luvataan "elää elämänsä loppuun saakka, hyvinä ja huonoina" lupasin samoin minä sinulle. En kokenut tarvitsevani enempää, olit minulle tarpeeksi. Meillä oli onnellinen elämä yhdessä, meistä tuli yksi, ”minä ja hän”.  Luottamus, jota en koskaan ollut aikaisemmin kokenut samalla tavalla - halusin ettet sinä joutuisi pettymään minun takiani. Olen pahoillani, että niin tein kuitenkin, petin lapsen luottamuksen kun sinut sijoitettiin pitkäaikaisen sairauteni takia 5-vuotiaana, ja se on tuntunut sinusta, että hylkäsin sinut, en tehnyt sitä sinua loukatakseni tai pahalla, väsyneenä ei ihminen osaa toimia oikein, tulee tehtyä vääriä päätöksiä, jotka johtavat väärään suuntaan. 

Onneksi sain sinut silloin takaisin ja korjattua tekemäni virheen. 
Rakkauteni sinuun, ei koskaan hylännyt, ihmismieli meni silloin heikoksi, ja kadun sitä menetettyä aikaa tänään entistä enemmän. Tajusin silloin, että olit arvokkain asia elämässäni, mutta silloin olit turvassa, olit tavoitettavissa, pystyin soittamaan ja käymään luonasi, kertomaan että rakastan, halaamaan ja lupaamaan että teen parhaani sinun vuoksesi.
 Tätä yritin sinullekin opettaa, olit impulssiivinen, keskittyminen vaikea, hahmotus kyky huono, osasin ymmärtää mitä tarvitset, koska näin sinussa itseni täydellisen peilikuvan. Toimit ensin ja mietit sitten, yksi väärä liike ja se voi johtaa johonkin peruuttamattomaan, tai pahimmillaan lopullisuuteen.
 Se oli aina pahin pelkoni- ja edelleen se on vaikea ymmärtää todeksi! 
Siksi tämä tapahtuma, on elämää järisyttävä, takaraivossa se pelko on kokoajan ollut, ja se oli välillä uuvuttavaa, piti olla aina monta askelta edelle sinua. Opetellen ulkoa eleet, ilmeet, äänen paino, mieliala, selitettävä asiat aina pahimman kaavan mukaan, ei riittänyt sanoa, " elä tee, ei kannata" , vaan perustella ja antaa ymmärrystä, kuvittaa sinulle tapahtuma mielessäsi. Minä tiesin sen, mutta hetken yritin vain - mennä omalla painollaan elämässä  - ja nyt kadun sitä, oikeasti, äärettömästi.
 Sinä, olit syy ja voima, äiti ei olisi tässä hetkessä, jos sinä et olisi saanut sydäntäni tahtomaan, ja mieltäni toimimaan. En koskaan sinua itsestään selvyytenä pitänyt, mutta viime vuosina yritin hellittää, " kaikki menee ihan hyvin" ajatuksella. Joka tuntui nyt  kostautuvan. Ajatukset : ”minun olisi pitänyt olla viisaampi”, koska olisihan minun äitinä pitänyt ymmärtää tiedostaa vaarat ja riskit paremmin.
Suren sitä, että sinulla oli elämä edessä, minä olisin voinut auttaa sinun elämää jatkumaan, - olisin voinut olla jotain enemmän ja paremmin,  mutta vakinko kerkesi ovelle ennen minua. Ei tällaista "virhettä" saa vahingossa tapahtua, ei kukaan halua tätä taakkaa omalle tunnolle kantaakseen. Minun olisi pitänyt olla sinun luonasi, turvanasi. Tiedän järjellä, etten onnettomuutta aiheuttanut tahallani, mutta syyllisyys siitä, etten pitänyt lupaamiani,  viimeisen runoni sanoja, jotka sinulle kirjoitin äitienpäivänä – koska en olisi äiti ilman sinua! 
 " muista kuitenkin nämä sanat: kaikessa tässä elämässä, olen aina turvanasi, niin tyynenä, kuin rajussa myrskyssä ollessasi, olen äitisi, koska sinä loit minut sellaiseksi" 
 En usko, että kykenen ajattelemaan vuosiin toisin kuin, etten tehnyt sitä mitä äidin lastensa eteen pitää tehdä, etten kerennyt tajuta ja ennakoida, ja ymmärtää, että mikään työnteko tai raha ei ole yhtä tärkeää, olisin pärjännyt ilman rahaa, mutta en pärjää ilman sinua. Etsin sinulle hautajaisiin muistovärssyä, en osannut päättää, joten sovitin ne yhteen : 

Lähetin lapseni elämään
kuin laivan merelle.
Kasvatin sinulle vahvat juuret,
löydettiin siivet,
yritettiin parhaan mukaan uskoa unelmiin mutta, 
säälle en voinut mitään.
Kun päivämme on laskettu,
ei siihen auta usko eikä toivo.
Tehtäväksemme jää vain silittää kättä
ja laskea irti.
Mä uskon, että jokainen kerran kohtaa,
jonkun joka radalle tähden johtaa,
mut mihin joutuu ne, jotka oppaan menettää.

Enkelilapsi

Samoin, kuin syntymäsi ikuisesti muistan, onnen kyyneliä itkin, soitin ja turvauduin enosi ja kummiisi. Se tuska, jota koin, kun jouduin heihin turvautumaan traumaattisimpana, surullisimpana, sekä minun lopun elämäni ensimmäisenä päivänä. Ilmoittamaan tuona tuskaisen kuumana, helteisenä maanantaina 4.Heinäkuuta 2022, sinun olevan kuollut.  Miltei samoihin aikoihin kuin synnyitki, tasan 10-vuotta ja 10-vuotokautta oli elämäsi aika, ikuisuuteen. 
En halunnut sinua pitää täällä itseni takia, ta pelkästään siksi etten itse olisi mitään ilman sinua, vaan halusin sinulle elämän, mahdollisuuden, rakkauden, viisautta ja ymmärrystä, iloa ja surua – elämän. Kaipaan kaikkea sinussa, enkä koskaan ole itseäni yhtä tyhjäksi ja rikkinäiseksi tuntenut kuin lähtösi jälkeen. En tiedä miten jaksan tulevaisuudessa, mutta sinun takiasi, kuulen kuinka sanoisit ” et äiti voi nyt kyllä luovuttaa, mietihän nyt”… 

SINUN 10-VUODEN, TASAN 10-PÄIVÄN MITTAINEN ELÄMÄ, ON AARTEISTA KALLEIN, ILMAN SINUA,  EN OSAISI OLLA ÄITI PIKKU-VELJELLESI SEKÄ BONUS-SISKOILLESI. 

ikuisesti rakastaen äiti.

Otsikko Chisun - mun kulta biisistä. 

Rohkeutta kerätty- nyt täytyy heittäytyä

Tänään täytän 33-vuotta, joten rohkenen julkaista pitkään luonnoksessa olleen postauksen. En tiedä lukeeko blogiani kukaan, mutta teen sitä, koska en halua katua vanhainkodissa, etten uskaltanutkaan. 

Tein tämän blogin huhtikuussa 2018. Olin yksinhuoltaja 2012 alkaen esikoisen synnyttyä. Ennen sitä olin päihdeongelmainen nuorinainen, jolla jo ala-asteella oli erittäin paljon käytös ja oppimisvaikeuksia. Vanhempani olivat aikaisemmin yrittäjiä pienellä paikkakunnalla - Rääkkylässä. Asuimme siellä normaalin perheen tavoin siihen asti ennenkuin täytin 6-vuotta. Vanhemmillani oli Teboil-huoltoasema yritys. Yritykseen otettiin lainaa, jonka pantiksi laitettiin perheen kotitalo ja ilmeisesti useita takaajia. Muistan tuon kodin, muistan tapahtumia lapsuudestani paljon- hyviä ja huonoja. Veljeni ovat minua 9-&7vuotta vanhempia. Muistan heidän mopot, serkkujen kanssa lumisodat, katolta lumihankeen hyppimistä, koiran pennun kuoleman, ja päiväkodista saamani puun-taimen istutuksen kotitalon takapihalle. 

      Olen miettinyt usein, kuinkahan korkea tuosta puusta kasvoi? Oliko sen maaperä elinvoimainen? Tallattiinko se maahan, vai kasvaako kauniina juuret maassa, pää pilvissä?  Kuten varmasti tuon puun kasvaminen, myös minun kasvu on ollut taipumista myrskyissä ja helteissä. 

@sielun_sopukoita Susanna Jussila runot

Samaan aikaan kun kirjoitin postausta, tuli vastaan Instagramissa kyseinen runo. Kyseiset kuvat ovat ennenkin antaneet minulle ajatuksia hautumaan, ja sitä kautta oivalluksia, tunteista, käytöksestä, itsestä. 

Tuli 90-luvun lama menetimme huoltoaseman, sekä kodin- ja yhteisen perheen. Yrityksen konkurssiin vaikutti varmasti myös muitakin asioita, joista en vielä tiedä, mutta jotka haluan selvittää ja ymmärtää - syyt siihen ovat tämän hetkiset yhteiskunnan asiat, sekä sydäntäni lähellä oleva lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Olenhan itsekin äiti, joka haluaa lapsilleen paremman tulevaisuuden. Ymmärrätte tulevien postauksen myötä syitä tähän sydämmen asiaan 💖. Tuo lama ja tapahtumat kuitenkin aloittivat tapahtuma ketjun, joka vaikutti kokoperheeseen ja ennen kaikkea minun lapsuuteen ja tulevaisuuteen merkittävästi. Muutimme pieneltä paikkakunnalta 60km päähän Joensuuhun. Ensimmäinen Joensuun koti oli ihan keskustassa iso kerrostalo asunto, sinne muutimme koko perhe yhdessä. Palaan tarkemmin tapahtumiin seuraavissa tarinoissa, mutta tuossa kodissa lapsuuteni mureni ja jouduin riitaisa avioeron väliin, sekä sen pelinappulaksi. Vanhin veljeni muutti isän kanssa, minä ja 7-vuotta vanhempi veljeni jäätiin äidin luokse asumaan. Tuolloin olin vain vanhemmalle lojaali lapsi, joka uskoi äidin sanoihin - vaikkei ne totta usein ollutkaan. Isäni oli kaikin puolin hyvä ihminen, ja yritti pelastaa perheen, mutta joutui erotessa vihan ja katkeruuden kohteeksi, joihin meidät lapset vedettiin mukaan.

Nyt, 34-vuotiaana, suren ja kadun sekä olen katkera äitilleni joka vieraannutti ja manipuloi minut isääni vastaan, joka halusi vain parasta - sekä ennen kaikkea rakastaa meitä lapsia sekä äitiäni kaikesta huolimatta. 

 Isäni kesti kymmeniä vuosia epäinhimillistä, kieroa, itsekästä hyväksikäyttöä avioeron jälkeen. Kun hän lopulta sai onnellisen elämän uuden vaimon kanssa, ei hän kerennyt nauttia siitä edes 7-vuotta kunnes sairastui pahanlaatuiseen syöpään -aivokasvain.                          Isäni nukkui pois 2013 syyskuussa. 

Ikävöin häntä äärettömästi edelleen ❣️ 

Vuonna- 2003 sain diagnoosin, mutta konkreettinen apu jäi saamatta. Nyt 2022 käyn jälleen samojen ongelmien takia  tutkimuksissa, vaikka aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö- ADHD, sekä silloin papereihin kirjattu Diagnoosi luokka F84- laaja-alaiset neurologiset kehityshäiriöt /erityisvaikeudet.  Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden selvät oireet oli huomattavissa. Mitä jos minulle ja perheelleni olisi tarjottu samanlaista apua kuin tänä päivänä oma lapseni- ADHD:n takia saa. Silloin ei tiedetty niin paljon,vanhemmat ja sukulaiset ajatteli vain etten halua ymmärtää, tai halua noudattaa sääntöjä, teen vaan isälle kiusaa ja kokeilen rajoja. Tänä päivänä ajattelen, että myös isäni avun pyynnöt ja huudot eivät merkinneet muille mitään. Kyseinen vaiva on hankaloittanut arkea kaikin puolin sekä hankaloittaa aikuisena varsinkin työelämässä pysymistä ja jaksamista. Äitinä- se haitta lapsien arkea. Joudun tyytymään pyrokratiaan ja sinnittelemään, jälleen kerran elämässä. 🙄 En halua antaa itsestäni käsitystä uhrina ja valittaa "kohtalostani", vaikka varmasti olisin siihen oikeutettu. 

Poikani huostaanotettiin 2017- jolloin vajosi enemmän pohjalle. Kerron tästä enemmän tulevissa postauksessa. Kuten muistakin tapahtumista. 2018 loppuvuodesta elämä alkoi hymyillä jälleen ja löysin parisuhteen josta nopeasti syntyi uusi elämä, toinen poikani. Sain tämän myötä esikoisen takaisin ja huostaanotto purettiin- lopullisesti 2019 ,sekä puolisoltani sain bonukseksi kaksi ihanaa tytärtä. Tällä hetkellä olen raitis, työtön, suurperheen äiti, joka haluaa tehdä parhaansa ja vähän yli heidän tulevaisuuden ja lapsuuden eteen. Omien kokemien vääryksien takia, en voi sallia, että historia toistaisi itseään ja he joutuisivat kokemaan saman elämän kuin minä. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos omien itsekkäiden halujen ja tarpeiden takia lapsien kasvaminen ja kehittyminen vaarantaisi. Tiedän, että olen samanlainen äiti kuin kuka tahansa, enkä pysty ihmeisiin, mutta omaan käytökseen ja ajatuksiini voin vaikuttaa. 

Elämä on kuin palapeli, jokainen pala on omanlainen, ja palojen yhtenäiskuva antaa sen isomman kuvan. Elämän tapahtumat ovat kuin domino-ketju, yksi pala kaaduttuaan laukaisee ketjun - yhdellä palalla on merkitystä mihin suuntaan ketju lähtee menemään - hyvään tai pahaan. 

Musiikist saan voimaa jaksaa, kulkee tätä suurta matkaa.

Julkaisen kirjoittamani "mashupin"/ tarinan , joka on Suomen suosituimman artistin - Cheekin tuotannosta.  Hänen kaikki kappaleet ovat tunteikkaita, kun oikein osaa kuunnella.  Tässä tekstissä on omista tärkeistä  biiseistä pätkiä, jotka muodostivat minun tarinan, jonka kirjoitin pimeänä joulukuun iltana 2018. 

Olin tuolloin äärettömän onneton, hajalla ja yksinäinen. Ajatus blogin kirjoittamisesta tuli tuolloin, mutta en uskaltanut tehdä sitä silloin enempää - nyt ajateltuna parempi näin. Kerron tulevissa blogi-teksteissä elämästäni, joka on ollut lapsuudesta saakka kipuilua. Jatkuvaa opetusta elämältä -  kantapäät ruvella pohjamudista useita kertoja noustu-  jatkuvaa tasapainon etsimistä ja henkistä kasvamista, elämän ja arjen hallintaa!  Helppoa ei ole ollut, ei edes kohtuullisen helppoa, mutta olen selvinnyt ja halunnut selviytyä. Kaiken oman kokemani jälkeen, äitiys ja sen merkitys on ollut ja tullut entistä tärkeimmäksi asiaksi. Lapsien lapsuus ja heidän tulevaisuus ovat elämäni suurin tehtävä - minulla ei ollut ketään,mutta minun lapsilleni on minut.  Klisee " teen kaikkeni heidän eteen" on päätös jonka tein aidosti, mutta kysymys kuuluu : -  riittääkö minulla omat voimavarat ,  epäitsekkyys, aika, rahat, hermot, positiivisuus, kyyneleet ja huumorintaju sekä mielenterveys viedä itselleni tehty lupaus loppuun saakka?  

" Käsi raamatulla vannon kertovani totuuden, oman näkökannan ja mun oman osuuden. Mulla ei oo koskaan ollut mitään salattavaa, joten arvon herra syyttäjä, ei muut kun anna palaa!

Läpi elämän kaahareita, painaa suoraan ei pelkää kolhuja. Nuori kimma valmiina ottaa maailman vastaan, puheet auktoriteettien kanssa päätty haista paskaan!
Se ei nielly mitään, mut ei myöskään tienny sitä, että kun tuut tiettyy ikään, niin sun viel nöyrtyy pitää!
Silti se kapina muokkas hulttiosta sen nuoren naisen, joka ei edelleen suostu jättää mitään puoleen tiehen!
Kulmil oppi muutkin kun kotitehtävät touhuu,
Se tieto yhtä arvokasta. Oppii hallitsee tunteita, saa tukea,  siel siniset silmät vaihtaa väriä, ketä tunnet sil on väliä, huijarit häviää!
Siellä ystävät tukee toinen toistaan, yksin ei kukaan koskaan voi loistaa!
Tulin voittamaan, en anna minkään seisoo tiellä. 

Tää on niille jotka päättää selvii voittajina! Niille jotka vetää vastustajaa kovempaa! Tää on voittajille, niille jotka antaa kaiken!
Se vaatii rakkautta, hulluutta, draivia. Kaikki likoon vaan vaik se suuttuttas kaikkia
Viileyttä, luonnetta, maniaa, kovuutta, suoraa selkää, tääl tarvitaan totuutta - älä pelkää! 
Kyyneleitä, verta, hikee. Loppuun asti vetämistä, vannomista Herran nimeen. 
Voitontahdon näät silmistä. Tää on niille jotka kulkee jalat maassa, pää pilvissä.
Niin kauan ku mä kannan tän, niin se tehdään tälleen - sori vaan. Kukaan ei voi estää meitsii, kipinää riittää ku metsäleirissä. 
Muut hiihtää peräs jos kestää geimis, niin ku gepsi me tehdään reitit. Kivittäkää, kietokaa mun päähän orjantappuraa, valtakunnan vihatuin se ei voi olla sattumaa. 
Kannan mun ristini, kuulen ilkeet kielet, Via Dolorosa, mä tuun jäämään tälle tielle. 
Ja nyt vaan entisestään kasvanut tää haippi kylil.
Se meinaa lisää kilsaa, se meinaa lisää hintaa. Se meinaa et tuplasti runosuonen pitää virtaa.
Se meinaa lisää kivaa, kokemuksii mistä skrivaa. Ei tarvii niistää hihaan, sitä saa mitä tilaa!
Jos oot messissä,niin tuskin must on jumittamaan.
Päästän onnen ovesta sisään, pyydän olemaan pitkään. Ja kun saan siit lukon, en päästä otetta millään! On pidetty niin saatanan mukavaa, et kesken leikin ollu usein vaarana nukahtaa.
Tät poltet mun sisällä ei koskaan hiipumaan saa. 

Laittaa biisi päälle, taivaanlaivaa veivaa!!
Mut oon selvinny kunnialla, vaik on ollu menemistä. Nyt otan paisteen ihoon, nautin tän työn hedelmistä.

Menee niin hyvin, että hävettää - mut tähän alkaa pikkuhiljaa tottumaan.
Täällä ruoho on vihreenpää..Menee niin hyvin, että hävettää.. Niin hyvin,että alkaa ihan itkettää.. " 

Suuri ja nöyrä kiitos teille kaikille lukijoille. Toivottavasti malttaisitte odottaa seuraavaa postaustani- lupaan jokainen voi samaistua jollain tavoin aiheisiin joista kirjoitan. Yritän saada itselleni aikaa tehdä tätä blogia säännöllisin väliajoin, se on minulle hyväksi- mutta suurperheen äitinä aikani on rajallista. 🥰😵  

Tunteet ja eläminen!

Syitä, seurauksia, iloa, surua, antamista, ottamista, saamista, menettämistä,turvattomuutta, turvallisuutta, rikkomista ja korjaamista. Haaveilua,toteuttamista,nauttien,suorittaen. Hylätyksi tulemista, jonkun löytämistä ja sitten kadottamista, Ylpeyttä, nöyryyttä, humalaisia, sekavia, selviä, huumeita ja rikoksia, poliisia, rosvoja, totuuksia, valheita, rakastamista, pettymystä, itkua, surua, katkeruutta, vihaa, sairautta, kuolemaa ja syntymää-jopa uudelleensyntymistä. Arkuutta, rohkeutta, järkeä ja tunnetta. Kylmyyttä, hyväksikäyttöä, musertamista, alaspainamista, alistamista, pelkoa, itsensä menettämistä.
Ihanaa arkea, säännöllisyyttä, empatiaa, sympatiaa, syvää tunnetta, järkipäätöksiä, vastuuta ja vastuuntuntoa.
Huomion ja intohimon puutetta, intohimoa, tylsää elämää, liian suuria riskiä, ajattelemattomuutta. Unelmoimista, suunnittelua, tavoiteltavissa olevia, tavoittelemattomissa olivia, lähellä, kaukana, pois läheltään ajava. Luottamusta, luotettavuutta, puolien pitämistä ja nöyrtymistä. 
Ansaitsemista, kaiken menettämistä, uudelleen rakentamista, virheistä oppimista. Onnistumisia, epäonnistumisia, suuri katastrofeja ja traumoja. Masennusta, vetäytymistä, uudelleen lähtemistä, kokemista, tekemistä. Urheilua, rallia, meditaatiota, hiljentymistä. Uskoa,toivoa, valoa sekä pimeyttä. Pieniä polkuja, isoja teitä, moottorilla, juoksemalla, kontaten ja kävellen. Kaatumista, nousemista, yrittämistä, luovuttamista. Salaisuuksia ja avoimuutta. Uskontoja,historiaa, myyttejä, taruja ja satuja.
Rakastetuksi tulemista, ainakin siitä haaveilemista.
Toiselle faktaa, ja toisille fiktiota, lukemista ja kirjoittamista. 

Naivista, liian sinisilmäisestä prinsessasta minä aijon kasvaa henkisesti vahvaksi kuin Englannin kuningattaret.  

Ja löytää itseni entistä varmemmin ja syvemmin, kasvaa henkisesti vahvaksi - koska ainoastaan se pitää minut tiukan paikan tullen kasassa. 

Samalla kun kasvan henkisesti ja rakennan elämäni jälleen uudelleen, kompastellen suurien virheiden polulla, avaan itsestäni piilotettuja tunteita, mietteitä, arvoja ja unelmia blogin muodossa. Kerron elämästäni niin suorasti ja totuuden mukaisesti kun suinkin pystyn.

Olen järjellä ajattelija, teen päätökseni elämässä yleensä sen pohjalta - tämä päätös on syntynyt kaikkien niiden tunteilla tehtyjen päätösten ja valintojen jälkeen. Välillä kuitenkin väsyn siihen, koska silloin elämä tuntuu suorittamiselta. Saatan mennä toiseen ääripäähän, jolloin en ajattele ollenkaan järjellä, vaan pelkällä tunteella.
Miten löydän tasapainon? Kultaisen keskitien?

Sananlaskut ;
" Ei kaikki kultaa mikä kiiltää, ei kaikki hopiaa joka hohtaa" ja
" sen on taivasten valtakunta, joka hengeltään rikas".

Uskon, että tuo viisaus on pitänyt paikkaansa jo historiassa, mutta myös tässä hetkessä ;

" Ihmiselle ei  anneta enempää eikä vähempää, kuin sen verran, jonka hän jaksaa kantaa " 

Sananlaskut, runot, kappaleet, sanoitukset, musiikki, kuvat ovat antaneet minulle paljon. Kaikki elämän suuret viisaudet on lähtöisin elämästä, niiden vertauskuvista ja faktoista.  Olen niiden kautta voinut oppia itsestäni, muista, tunteista, käyttäytymistä, kasvattamista, sekä henkistä ja fyysistä kasvamista todella paljon. 

Yksin inspiraation kohteeni on somessa paljon näkyvä hyvinvointia tarjoava puoti nimeltään 

- Hidasta Elämää. 

Jo pelkkä nimi kertoo syyn miksi heidän toiminta on muodostunut tärkeäksi minulle -  esim yhden kuvan nähtyäni olen päässyt henkisesti eteenpäin, saanut omassa mielessäni käsitellä aiheita - saanut ajateltavaa ja mahdollisuuden nähdä asioita muiden näkökannalta. Suosittelen kaikille psykoterapiaa, koska silloin ihminen oivaltaa itsestään ja elämästään äärettömän paljon. Aina terapiaan pääseminen ei ole mahdollista, ja siksi tälläiset puodit ja postaukset auttavat - antavat kipinän, joka jää kytemään ja saattaa nostaa jonkin loppuun palaneen tuhkasta feeniksin kultaisin siivin lentoon 🙏🧡 

https://hidastaelamaa.fi/?_gl=1%2A1c4zqfd%2A_up%2AMQ..&gclid=EAIaIQobChMI6tXq3f7j9gIVGkiRBR2V5guNEAAYASAAEgL9C_D_BwE