mä hylkäsin mun kalleimman aarteen"

 Aarteeni, rakkauteni, poikani.

Kirjoitin tämän kirjeen pojalleni, joka menehtyi 4.7.2022 mentyään kuumaan autoon kotipihassa minun ollessa töissä. Toivu en koskaan tästä menetyksestä, mutta yritän oppia elämään sen kanssa joka sekunti. 

HEINÄKUUSSA 2022

Muistan vieläkin täysin selvästi päivän, kun tapasin sinut ensimmäistä kertaa. Sitä ennen olin sairaalan synnytysvuodeosastolla 2 viikkoa. Aika oli todella turhauttavaa, ja hetkittäin tuli itsekkäitä ajatuksia, etten olisi edes vauvamahan kanssa halunnut pysyä paikallaan vaikka vuodelepoon määrättiin. Olit jo silloin vilkasluonne. Ja tulossa ennenaikaisesti tähän maailmaan. Jopa niin äkisti ja yllättäen, että pelkäsin menettäväni sinut, ennen kuin ehtisin edes tutustua enemmän. Suvi,  josta tuli myöhemmin kummisi, synnytti myötätunnosta kotonaan ja soitteli useita kertoja päivässä kuulumisia ja tilanne tietoja. Mitähän on enosi silloin mahtanut ajatella, heidän omat  lapset oli jo synnytetty- serkku-poikasi.
 Sunnuntaina, 24.Kesäkuuta 2012, noin klo 13.21 juhannusaattona, parkaisit kuuluvalla äänellä elämääni. 45cm pitkä, 1kilo ja 800g oli mittasi. 
Muista sen hetken ikuisesti, muistan sen rakkauden, rauhan, energian, olin voittamaton. Sinut vietiin ennenaikaisuuden takia lasten-teholle, joka oli jo tiedossa viimeisen 2 viikkoa. Se, tunne kuin koira-emo synnyttää ja omistaja ottaa yhden pennun ja vie emon näkyvistä iskee hätä ja pyrkimys päästä pennun matkaan. Niin piti päästä minunkin, kätilöt yrittivät estellä aikaisempien kokemusten jälkeen , ettei synnyttäjä voi heti olla kunnossa,  minä nousin 30min päästä suihkuun ja tunnin päästä kävelin vaakkuvin askelin luoksesi keskoskaapin vierelle.
Olin päättänyt muuttaa elämäni, kun sain kuulla olevani raskaana, jos se päätös ei varma ollut raskausaikana, tuli se viimeistään tuossa hetkessä todeksi. En minä äitiydestä siinä vaiheessa mitään tiennyt tai osannut ajatella, mutta tajusin heti, että maailmankaikkeudessa tapahtui jotain: Minulle tuli oikea tarkoitus, tajusin ettei minun tarvitse olla muuta kuin rakastava ja turvallinen vanhempi, ja sinä rakastat minua aina ehdoitta, ilman suurempaa itsekästä tarvetta. Tajusin, että tuo ihmisen alku on täysin riippuvainen minusta. Ja minun tehtäväni on tehdä hänestä maailman onnellisin lapsi, joka on sisäisesti kaunis, että hän voi olla tyytyväisenä, elämässä pärjäävä, ettei hänen tarvitse kärsiä tai pienentää itseään itsekkäiden aikuisten takia.

Kuten avioliitossa, luvataan "elää elämänsä loppuun saakka, hyvinä ja huonoina" lupasin samoin minä sinulle. En kokenut tarvitsevani enempää, olit minulle tarpeeksi. Meillä oli onnellinen elämä yhdessä, meistä tuli yksi, ”minä ja hän”.  Luottamus, jota en koskaan ollut aikaisemmin kokenut samalla tavalla - halusin ettet sinä joutuisi pettymään minun takiani. Olen pahoillani, että niin tein kuitenkin, petin lapsen luottamuksen kun sinut sijoitettiin pitkäaikaisen sairauteni takia 5-vuotiaana, ja se on tuntunut sinusta, että hylkäsin sinut, en tehnyt sitä sinua loukatakseni tai pahalla, väsyneenä ei ihminen osaa toimia oikein, tulee tehtyä vääriä päätöksiä, jotka johtavat väärään suuntaan. 

Onneksi sain sinut silloin takaisin ja korjattua tekemäni virheen. 
Rakkauteni sinuun, ei koskaan hylännyt, ihmismieli meni silloin heikoksi, ja kadun sitä menetettyä aikaa tänään entistä enemmän. Tajusin silloin, että olit arvokkain asia elämässäni, mutta silloin olit turvassa, olit tavoitettavissa, pystyin soittamaan ja käymään luonasi, kertomaan että rakastan, halaamaan ja lupaamaan että teen parhaani sinun vuoksesi.
 Tätä yritin sinullekin opettaa, olit impulssiivinen, keskittyminen vaikea, hahmotus kyky huono, osasin ymmärtää mitä tarvitset, koska näin sinussa itseni täydellisen peilikuvan. Toimit ensin ja mietit sitten, yksi väärä liike ja se voi johtaa johonkin peruuttamattomaan, tai pahimmillaan lopullisuuteen.
 Se oli aina pahin pelkoni- ja edelleen se on vaikea ymmärtää todeksi! 
Siksi tämä tapahtuma, on elämää järisyttävä, takaraivossa se pelko on kokoajan ollut, ja se oli välillä uuvuttavaa, piti olla aina monta askelta edelle sinua. Opetellen ulkoa eleet, ilmeet, äänen paino, mieliala, selitettävä asiat aina pahimman kaavan mukaan, ei riittänyt sanoa, " elä tee, ei kannata" , vaan perustella ja antaa ymmärrystä, kuvittaa sinulle tapahtuma mielessäsi. Minä tiesin sen, mutta hetken yritin vain - mennä omalla painollaan elämässä  - ja nyt kadun sitä, oikeasti, äärettömästi.
 Sinä, olit syy ja voima, äiti ei olisi tässä hetkessä, jos sinä et olisi saanut sydäntäni tahtomaan, ja mieltäni toimimaan. En koskaan sinua itsestään selvyytenä pitänyt, mutta viime vuosina yritin hellittää, " kaikki menee ihan hyvin" ajatuksella. Joka tuntui nyt  kostautuvan. Ajatukset : ”minun olisi pitänyt olla viisaampi”, koska olisihan minun äitinä pitänyt ymmärtää tiedostaa vaarat ja riskit paremmin.
Suren sitä, että sinulla oli elämä edessä, minä olisin voinut auttaa sinun elämää jatkumaan, - olisin voinut olla jotain enemmän ja paremmin,  mutta vakinko kerkesi ovelle ennen minua. Ei tällaista "virhettä" saa vahingossa tapahtua, ei kukaan halua tätä taakkaa omalle tunnolle kantaakseen. Minun olisi pitänyt olla sinun luonasi, turvanasi. Tiedän järjellä, etten onnettomuutta aiheuttanut tahallani, mutta syyllisyys siitä, etten pitänyt lupaamiani,  viimeisen runoni sanoja, jotka sinulle kirjoitin äitienpäivänä – koska en olisi äiti ilman sinua! 
 " muista kuitenkin nämä sanat: kaikessa tässä elämässä, olen aina turvanasi, niin tyynenä, kuin rajussa myrskyssä ollessasi, olen äitisi, koska sinä loit minut sellaiseksi" 
 En usko, että kykenen ajattelemaan vuosiin toisin kuin, etten tehnyt sitä mitä äidin lastensa eteen pitää tehdä, etten kerennyt tajuta ja ennakoida, ja ymmärtää, että mikään työnteko tai raha ei ole yhtä tärkeää, olisin pärjännyt ilman rahaa, mutta en pärjää ilman sinua. Etsin sinulle hautajaisiin muistovärssyä, en osannut päättää, joten sovitin ne yhteen : 

Lähetin lapseni elämään
kuin laivan merelle.
Kasvatin sinulle vahvat juuret,
löydettiin siivet,
yritettiin parhaan mukaan uskoa unelmiin mutta, 
säälle en voinut mitään.
Kun päivämme on laskettu,
ei siihen auta usko eikä toivo.
Tehtäväksemme jää vain silittää kättä
ja laskea irti.
Mä uskon, että jokainen kerran kohtaa,
jonkun joka radalle tähden johtaa,
mut mihin joutuu ne, jotka oppaan menettää.

Enkelilapsi

Samoin, kuin syntymäsi ikuisesti muistan, onnen kyyneliä itkin, soitin ja turvauduin enosi ja kummiisi. Se tuska, jota koin, kun jouduin heihin turvautumaan traumaattisimpana, surullisimpana, sekä minun lopun elämäni ensimmäisenä päivänä. Ilmoittamaan tuona tuskaisen kuumana, helteisenä maanantaina 4.Heinäkuuta 2022, sinun olevan kuollut.  Miltei samoihin aikoihin kuin synnyitki, tasan 10-vuotta ja 10-vuotokautta oli elämäsi aika, ikuisuuteen. 
En halunnut sinua pitää täällä itseni takia, ta pelkästään siksi etten itse olisi mitään ilman sinua, vaan halusin sinulle elämän, mahdollisuuden, rakkauden, viisautta ja ymmärrystä, iloa ja surua – elämän. Kaipaan kaikkea sinussa, enkä koskaan ole itseäni yhtä tyhjäksi ja rikkinäiseksi tuntenut kuin lähtösi jälkeen. En tiedä miten jaksan tulevaisuudessa, mutta sinun takiasi, kuulen kuinka sanoisit ” et äiti voi nyt kyllä luovuttaa, mietihän nyt”… 

SINUN 10-VUODEN, TASAN 10-PÄIVÄN MITTAINEN ELÄMÄ, ON AARTEISTA KALLEIN, ILMAN SINUA,  EN OSAISI OLLA ÄITI PIKKU-VELJELLESI SEKÄ BONUS-SISKOILLESI. 

ikuisesti rakastaen äiti.

Otsikko Chisun - mun kulta biisistä.