ylivoimainen ajatustenlukija

Mä haluun sua, niin et hävettää!

Amorin nuoli on ammuttu ☯ ♛ ♚

Kelju K. Kojootti ja Maantiekiitäjä

Miksi tulit elämääni, jos et ollut aikeissa pysyä ja jäädä. Miksi halusit minut siihen asti, kunnes sait? Miksi viehätys ja vetovoima hiipuivat?  Jos jahtaaminen on suhteen kannalta oleellinen, tai se edistäisi kahta ihmistä päätymään onnellisesti yhteen päätymään suhteeseen keskenään, voiko rasittavasta Tommyn & Jerryn kissa hiiri leikistä tehdä vähän vielä menevämpää. Enemmän vauhtia ja vaarallisia tilanteita? Minulle ei ole ongelma leikkiä mukana, jos kerran haluaa jahdata, antaa mennä vaa minä kannustan vaikka koko huutosakin voimin ja taputan tahtia.

 Ihanaa, eikö? 😍 

Voin leikkiä todellakin mukanasi  tätä yhteistä rakastelevaa ja intohimoista väijytystä. Jos tuleva mieheni, haluaisi suhteen tällä tavoin alkavan, antaisin sen tapahtua ja saisi jahdata minua kuin kuten Kelju K. Kojootti jahtaa tuota vikkelää ja nokkelaa, sulakkaa ja hentoa, juoksemaan ja hyppimään tottunutta, pitkästä pyrstöstä tunnettua ylvästä lintua. Tuo Roadrunner: iksi kutsuttua pitkäjalkaista ja sulakkaa kana-aivo, kun ei noin vain- ihan kuka vain koiras-kojootit suuhunsa pistele..

Olen jalostettu vain parhaaseen pöytään! 

Maantiekiitäjä palavasta halustaan, ja aidoista rakkauden tunteista huolimatta ei  tuota katalaa koiraeläintä uskalla omin päin köyttää remmiin kiinni ja alkaa uskollisesti, hellästi, hitaasti, mutta varmasti opettaa vanhalle koiralle uusia temppuja - siinä lintu paran pyrstösulat ovat koetuksella jos piskillä onkin jäänyt vesikauhu tai rabies, jokin edellisen omistajan kepillä alistus - muistijälki aikaisemmista kouluttajista ja haluaakin riuhtoa itsensä remmistä irti ja karata hyvin kauas pois. Siinä ei enää käkilinnun mieltymys maanpinnalle kiinnosta, vaan yllättäen tulee tarve näyttää lentotaito, josta ei ole ennen kerrottu, koska lintu ei halunnut lentää, vaikka osaisikin, lajille tyypillistä on vaan hyppelehtiä ja juosta jopa yhtä kovasti kuin sähköpotkulauta nykypäivänä maanpinnalla.. 

Kovasti juoksee, siis linnuksi, eikö vai?

  Kiitäjä ei pysty pysähtymään eikä ainaiselta turhalta kiireeltään kykene kommunikoida kun hyvin harvoin, hyvin vähä sanaisesti ja ujosti piipittäen : 

"beep-beep" 

Keiju. K Kojootti ja Maantiekiitäjä

Kojootti ei myöskään tässä mahtavassa monijaksoisessa/ elokuvissa ylipäätään montaa vuorosanaa oikein sano. Tuo suloinen, vähän hupsu (positiivisella tavalla) ja suuresti halukas Kojootti-uros (Lue Rakastunut)  saamaan juuri tuon yhden pitkäjalkaisen käkilinnun itselleen, ainoastaan! Kelju. K Kojootti on aikasemmin jahdannut myös Väiski Vemmelsäärtä, 

kun katsoo niitä vanhoja jaksoja heistä, Kelju. K 

Katala-Kojootti kommunikoi kylttien sijasta puhumalla ääneen. Hän esittelee itsensä aina alussa joko yleisölle tai suoraan Väiskille, kehuen itseään neroksi ja paljastaen avoimesti aikovansa syödä Väiskin illalliseksi. Vasta tämän jälkeen hän laittaa täytäntöön SUUNNITELMANSA  Väiskin pyydystämiseksi. Miksi sitten beep-beep :lle 

näytetään vaan kylttiä jotka pitäisi lukea, ja ymmärtää lukemansa 25km / h juoksunopeudella josta ei jää kun pölähdys ja pölypilvi kun maantiekiitäjä viuhahtaa ohitse. Yritäpä siinä linnunaivoilla yrittää käsittää haluaako KELJU. K  illallisen jalostettuna hyötykäyttöön kauniiden pyrstösulkien arvon takia, hyvin marinoituna paistettuna pannulla munakkaassa, soppakauhan kahvassa keitettynä, pyrstösulat pudonneena kurttuisena broilerina, vai vaan puhki nus... Juostuna Rata-kanana..

KAIKKI KERTOO ELÄMÄSTÄ 

 

HUIPENTUMA

Pyydystysyrityksissään Kojootti hyödyntää laajaa kirjoa kuvitteellisen valmistajan,  ACME-yrityksen toimittamia ja valmistamia välineitä, esimerkiksi TNT:tä ja alasimia. 

Se toimitti Kelju K. Kojootille kaikkea mahdollista, maa ja taivaanvälistä jopa mahdottomiakin tavaroita ja vempaimia, (melkein kuin nykyisin Teemu-sovellus)  räjähtävistä tennispalloista jättimäisiin sähkömagneetteihin. 

Jaksojen huumori nojaa vahvasti Kojootin ylimitoitettuihin pyydystyskeinoihin, ja siihen kuinka Maantiekiitäjä livahtaa pakoon ja Kojootti lankeaa itse omaan nokkeluuteensa.

Koska mikään ei koskaan toiminut kunnolla Maantiekiitäjän pään menoksi, Kojootin ja Acme-yhtiön välisestä oletetusta oikeustaistelusta on tehty muutakin huumoria, 

Kuten James Bond nippelitiedoin ja agentintaidoillaan ja viisaudella...

Samoin kuin Bond: elokuvissa mikään ei ole siltä miltä näyttää, ja parhaimmat jutut jätetään jännityksen vuoksi viimeiseksi aina.  Kaikesta selvitään tuurilla ja taidolla, ei ole sellaista asetta mikä ei James Bondia tai Keiju. K kojoottia pysäyttäisi! Eikä tässä vielä kaikki : 

ACME esiintyy myös Arnold Schwarzeneggerin tähdittämän elokuvan Last Action Hero kohtauksessa, jossa pahikset pommittavat Arnoldin hahmon autoa. Elokuvassa Kuka viritti ansan, Roger Rabbit? esiintyy Marvin Acme -niminen hahmo, joka valmistaa pilailutuotteita lähellä Toon Townia. Jospa näillä tiedoilla rupeaisi neiti rata-kanan juoksujalka aivot raksuttamaan ja löytäisi juostessaan kylän raittia sen hävinneen, väriltään valkoinen farmari vaatekaappikin...

Kuin piirretyssä tarpeellinen tarvike vaan putkahtaa näkyville vaikka pilvipölystä, ja kerkeäisi kiireeltään maantiekiitäjä 25km/ tuntinopeudella vaihtaa kengät ja laastaroida sydäntä koska... ❤️‍🔥😉 

" Vaikka tää on loputon moottoritie
Mä tuun vaikka juosten jos sun luo se vie
Tuun yli aidan ja portaiden
Koska sä oot ylivoimainen
Ku ei oo mitään muuta enää kun sä
Mul on hajalla kengät ja palaa sydän
Sä oot ainoa merkki mun kartalle " 

  Bess- ajatustenlukija 

KUUMAA - ylivoimainen 

Tuntematon sotilas

Ei ole olemassa kilpailua, joka päättäisi kuka on maailman kaunein ihminen. Kaukana siitä, mitä me tavallisesti näemme, luemme tai kuulemme, kauneus on asennetta. Päinvastoin mitä me tavallisesti ajattelemme, kauneus todella on sisällämme. Ulkoinen kauneus on yliarvostettua ja se saa meidät tuhlaamaan niin paljon aikaa itsemme kaunistamiseen, että unohdamme sen, millä todella on väliä. Sisäinen kauneus on kaikkein tärkeintä. Tässä maailmassa on olemassa paljon kauneutta. Ihmiset voivat löytää kauneutta melkein mistä tahansa. Meillä on kyky nähdä kauneutta, ja intohimoa, kokea, nähdä , kuulla ja tuntea sekä ihailla sitä. Mutta kun puhumme ihmisistä, tämä käsitys on pilattu. Me unohdamme, että jokainen ihminen voi olla kaunis, eikä vain heidän ulkomuodoillaan.

 

Kaikkein kaunein ihminen on rohkea, itsevarma ja sinut itsensä kanssa.

Rohkeus ei tarkoita sitä, etteikö henkilö tuntisi pelkoa. Muistan lapsuudestani, en ole varma saiko muut ikäiseni yksin 2-luokkalaisena uimahalliin viikoittain useamman kerran. Kaupungin uimahallissa oli hyppytorni, 1-5 metriin. Jo tuossa iässä muistan, että en voinut perääntyä kiivettyäni ahdistavan kapeita portaita ylös 5 metrin ponnahduslautaa. Koska korkeat paikat oli jo pelottavia silloin , en uskaltanut portaita pitkin takaisin alas. Seison tornissa muiden katseiden vankina , en voi näyttää pelkoani. Kävelin laudalle ja hyppäsin kun jäykkä paska alas, syvään altaaseen. Hyppy itsessään ei pelottanut, mutta koskq olin jännittänyt jo aikaisemmat minuutit , en ajatellut hengittää ja varata ilmaa sukellusta varten. 5metrin korkeudesta, suunta ei ollut kun alaspäin, alas menin nopeasti , mutta pintaan nousu tuntui ikuisuudelta kauhoessani ylös, ajatellen kokoajan ”nyt kuolen, tämä matka, kohti veden pintaa ei lopu ikinä, eikä pelkkä pinnalle pääsy ole tae henkiin jäämisestä , minun täytyy päästä myös altaan reunalla portaille , ja taistella itseni vielä uupuneena pois altaasta ns kuivalle maalle. Lopuksi huolehtia itseni uimahallin sääntöjen ja käytäntöjen myötä pukuhuoneeseen, ja tarpoa vielä lapsen kengissä pitkä matka kotiin viimeisillä voimilla. Toisilla lapsilla uimahalli reissut 2-luokalla olivat luultavasti paljon virkistävämpiä kuin minulla, - kaiken muun kokemani arjen keskellä siinä hetkessä. Kaikesta huolimatta, koen että vaikka se oli ihsn liikaa minulle, on tunne samanlainen sydämessä, joskus meidän täytyy tippua korkealta ja kovaa ja taistella takaisin tie itseensä ja huudettava Vi##u oon paras, minä selvisi TAAS!

Rohkeus kokonaisuutena on, ettei pakene - peräänny kun alkaa oksettaa jännityksestä, jalka tärisee niin ettei pysy pystyssä. Hypätään suoraan pää edellä syvään päätyyn ja luotetaan itseen, että voimat riittää nousta ja uida hinnalla millä hyvänsä pintaan ennen kuin happi loppuu. Vaikka merenpohja on kuinka syvö ja pimeä, jossain vaiheessa alkaa kirkastumaan ja näkyy valo, yö tai päivä, aurinko tai kuu valaisee pinnan jonka vesi heijastaa pohjaa kohden. Ja tuntea, mielessä se tunne – pääsin pintaa.

Pelko kohdataan ja täten siitä voidaan päästä ylitse. Rohkeus tulee muiden, mutta ensisijaisesti itsensä, oman intuition kuuntelemisesta, luottamisesta ja kunnioittamisesta, uskosta , toivosta ja rakkaudesta elämää kohtaan ja se tuo meidät lähemmäksi sitä, mitä haluamme olla.

 

Rohkeat ihmiset kuuntelevat ja arvostavat tunteitaan

 

Tervettä rakkautta itseään kohtaan, uskoa ettei pakene tunteitaan, vaan opettelee käyttämään tunteitaan hyödyksi, oppiakseen tuntemaan itseään, ja muita empatialla ja lähimmäisen rakkaudella. Hyväksyy sekä positiiviset että negatiiviset tunteet. Itseironiaa ja huumoria unohtamatta, ei kaikkea pidä ottaa liian vakavasti tai negatiivisesti.

Terve, itseään rakastava persoona ei sääli itseään tai yritä syyttää muita, vaikka voisi sekin tehdä. Enemmänkin voisi toimia , ja vaatia muita toimimaan paremman elämän puolesta, kokiessaan asioiden olevan vinossa, itsen tai muiden kokeman vääryyksien korjaaminen, samoin kun lapsien opettaminen puuttumaan kiusaamiseen, on rohkeutta, se on kaunista ja itsevarmaa parhaimmillaan - puolustaa toisia, niin lapsena kuin aikuisena.  Asenne on elintärkeä. Rohkeat ihmiset näkevät vaivaa palautuakseen ja yrittääkseen uusia vaihtoehtoja, mutta eivät kaikki kuitenkaan jatka sinnikkäästi.

Rohkeat ihmiset onnistuvat muuttamaan heidän ympärillään olevat muutokset (joita he eivät valinneet) tilaisuuksiksi, jotka toimivat heille kasvualustana. Muutokset voivat olla pelottavia.

Joskus on helpompaa antaa virran viedä meidät mukanaan, vaikka se ei veisikään meitä sinne, minne haluamme mennä. Rohkeat ihmiset tekevät valintoja. Valinnoilla on tapana pelottaa meitä, ja tämä on täysin normaalia. Yhden tien valitseminen tarkoittaa muiden hylkäämistä.

Joskus meidän on tehtävä erityisen tärkeä valinta.

Oivallamme, että kauneus koostuu siitä, että ajattelemme vähemmän ja kuljemme enemmän virran mukana… olemalla täysin luonnollisia.

 Dilemma - Tuntematon sotilas biisin sanat : 

Kun aloitin tän, niin ei ollu taitoo, mutta oli liekki

Taisteli voitost, vaikka chanci siihen tosi pieni

Painoin eteenpäin, pakladul__ tuhat risuu

Muilla oli kokoo, mulla sisuu

 

Nyt teen iso tilii, suuta niikku soitan

Leivän päällä muutakin kuin voita

Ennen kuin mä lähen, niin ei karkelo stoppaa

Soitanun nokkaa isompien edes, Antero rokkaa

https://lyricstranslate.com

ELÄMÄNI LAULUT

Musiikki inspiraationa rohkeus ja kauneus

Hei kaikki, tervetuloa blogini pariin! Tänään haluan puhua siitä, miten musiikki voi olla inspiraation lähde rohkeudelle ja kauneudelle. Musiikki on minulle tärkeä osa elämääni, ja se auttaa minua ilmaisemaan itseäni ja tuntemaan itseni hyväksi. Musiikki on myös tapa yhdistyä muihin ihmisiin, jotka jakavat samanlaisia arvoja ja intohimoja.

Miten musiikki sitten voi inspiroida rohkeuteen ja kauneuteen? No, ensinnäkin musiikki antaa meille mahdollisuuden kokeilla uusia asioita ja haastaa itseämme. Kun kuuntelemme musiikkia, joka on erilaista kuin mitä olemme tottuneet, voimme oppia uusia näkökulmia ja kulttuureja. Kun laulamme tai soittamme musiikkia, voimme harjoitella luovuuttamme ja itsevarmuuttamme. Kun tanssimme musiikin tahdissa, voimme vapauttaa kehomme ja mielemme.

Toiseksi musiikki voi inspiroida kauneuteen, koska se on itsessään kaunista. Musiikki on taiteen muoto, joka heijastaa ihmisen sielua ja tunteita. Musiikki on myös tapa löytää kauneutta ympärillämme, oli se sitten luonnossa, ihmisissä tai elämäntilanteissa. Musiikki voi auttaa meitä arvostamaan sitä, mitä meillä on, ja näkemään hyvää maailmassa.

Lopuksi musiikki voi inspiroida rohkeuteen ja kauneuteen, koska se on tapa olla oma itsensä. Musiikki antaa meille vapauden valita, mistä pidämme ja mitä haluamme kuunnella. Musiikki antaa meille myös mahdollisuuden ilmaista itseämme ja osoittaa persoonallisuuttamme. Musiikki on tapa olla ylpeä siitä, kuka olemme, ja näyttää se muille.

Kiitos, että luit tämän postauksen! Toivottavasti se inspiroi sinua kuuntelemaan enemmän musiikkia ja löytämään rohkeutta ja kauneutta elämässäsi. 

Nähdään ensi kerralla!

" taas korvissani kuulen sen tutun sävelen

Mihin tahansa tällä polullani kävelen

Metrossa maailman

Retroradio pauhaa kehdosta hautaan

Elämäni laulut

Minne tahansa meen

Etelään pohjoiseen

Elämäni laulut

Vuodet nää häviää

Mut biisit tärkeimmät jää

Aina elämään

Elämäni laulut

Ne jää elämään"

Oku Luukkainen 

MONI LAPSI MAAILMALLA, NUKKUU PILVIPEITON ALLA

 Viimeisen 10kuukauden aikana on tullut kylämme kappelin hautausmaa tutuksi. Yksittäisiä päiviä lukuunottamatta olen päivittäin siellä käynyt.

Ensimmäinen käynti oli kälyni, serkkuni ja hautaustoimiston Herra Rimpiläisen kanssa, kun kävimme sopimassa hautausjärjestelyistä. Alkuun hautajaisjärjestelyiden osalta mietittiin mistä firmasta otetaan, halusin päätyä oman kylän palveluihin. Ja se oli täysin oikea päätös. Kuten meidän elämässä sattuu ja tapahtuu, sattui hautajaisjärjestelyissä. Kävimme katsomassa oletetun paikan, johon arkku sitten loppujen lopuksi lasketaan. Tämä oletus oli hautaustoimistolla, eikä sitä ajatellut kukaan edes kyseenalaistaa. Koska tarvitsen toistoja, että ymmärrän ja sisäistän asioita, kävin usein kävelemässä hautausmaalla, kiertelin ja katsoin ketä ovat poikani seuraavat naapurit. Todellisuus iski, muutkin, niin monet, olivat kohdanneet sen saman kanssani. Tuon pimeyden luulin alkuun olevan täysin yksin sen kanssa, että lapseni kuoli. Nähdessäni päivien, kuukausien pelkkien yksittäisten vuosien eläneiden pienten, suloisten, rakastettujen lasten hautakiviä, hautakiviä joissa äiti ei ole menettänyt vain yhtä, vaan peräti 4 lastaan, ymmärsin ajan arvon entistä kirkkaammin. Minä sain 10vuotta ja 10päivää, toiset ei sitäkään. Silti se menetys sattuu, tulee sattumaan vielä pitkään, varmasti lopun omaa elämääni. Kuitenkin, jokainen tiedämme miten kaikki tulee päättymään, kenenkään kuolema ei tunnu oikealta tai reilulta, mutta silti se on ainoa asia joka on tässä elämässä 100%varmaa. Meidän perheessä on paljon huumoria, ja vitsailua. Kuten : "onko pakko siivota", johon olen vitsillä vastannut, jonka sitten puolisoni ja lapseni oppivat sekä käyttivät itsekin kun komensin" nyt kouluun se on pakollinen lapsille", " jonka jälkeen sitten lapset muistuttavat isälle että äitihän sanoi että : "pakkohan ei ole kun kuolla, ja sekin vain kerran".  

Heinäkuun jälkeen vitsiä välteltiin. Mutta tiedostaen, että se on todellisuudessa ainut totuus ja täysi fakta, edes syntyminen ei ole varmaa, mutta varmaa on se että niin kuin vanhat kylät, dinosaurukset, kasvit, eläimet ja me ihmiset koemme sen, kuoleman. Kaikki muu on keksitty, muttei sitä miten syrjäytämme sen tuhansia vuosia jatkuneen kipua aiheuttavan pelon, elämän rajallisuuden.

Päiviä ennen hautajaispäivää sain sukulaisilta puhelun, että miten Jere lasketaan hautaan, kun ei hautaa ole kaivettu auki, vaikka olin saanut tiedon siitä. Vitsit siitäkin saatiin, kun meidän suvulla ollut tapana että arkun laskun jälkeen täytämme hiekalla itse arkun peittoon, näin halusin tehtävän nytkin. Se, on mummoni, isäni ja sukulaisen hautajaisia jäänyt mieleen, kuinka hautajaissaattueen voimin lapioi me ne kevyet mullat rakkaillemme. Tulin jo hetken ajatelleeksi että lupauduimmeko kaivamaan itse haudankin, tapaamisessa, olihan budjettimme aika pieni. Kannattaisiko ilmoittaa että saattue varaa parempien pyhävaatteiden sijaan perus pieruverkkarit päälle. Eihän poika itsekkään tykännyt muista vaatteista päällään. Lopulta kuitenkin selvisi, että väärinkäsityksen jälkeen jeren hauta oli kaivettu kappelin hautausmaan toiselle reunalle. Tämä puhtaasti budjettisyystä, hautaustoimisto pahoitteli suuresti ja luulivat varmasti minun asiasta loukkaantuvan, mutta tapanani ei ole onneksi ollut pikkuseikoista välittää, pääasia että saamme pojan hautaan oikealle hautausmaalle. Ihan hyvät naapurit hänellä siinäkin on, vaikka en kerennyt etukäteen tutustua. 

Hautajaisia siunauksessakaan ei sähellykseltä vältytty, omat hermoni ja stressitaso oli sitä luokkaa ettei sitä ajatellut oikein mitään. Siunaustilaisuudessa kummipoikani pyörtyi kesken, jolloin säikähdin todella kuten muutkin. Tapahtuman jälkeen kävin nauramaan, kun ajatus mitähän Jere sanoisi, tuli mieleen- ei nyt oisit tarvinnut polvillaan rukoilla vaikka kirkossa oltiinkin. Meidän leikinlasku ja huumori ylti joka paikkaan, eikä sitä ymmärtänyt muut kuin me. Sitä ikävöin ja kaipaan suuresti, se tuntuu entistä kipeämmältä kun tiedän hänen ainutlaatuisuuden ja etten koskaan tapaa hänen vertaistaan.

"VIIMEINEN LENTO, NIIN KAUNIS NIIN HENTO" 

Nyt talviaikaan, usein hautausmaalla kävellessäni tulen sanoneeksi, "tännehän hautautuu itsekin", tai "eihän täältä elossa selviä pois", "tämäkö on se viimeinen lento" - syynä sarkasmilleni on jälleen nähkääs häivähdys pientä totuutta. Haudoille pääseminen vaatisivat melkein luistimet tai hemmetisti taitoa selvitä jääradasta ilman nastoja, jonka jälkeen täytyisi olla mukana siinä jo valmiiksi täydessä pojan vanhassa repussa kynttilöiden ja lamppujen lisäksi, lumikengät, lapio, lumilinko tai traktori että pystyt pääsemään laittamaan ne kynttilän rakkaallesi. Tarkoitus ei ole missään nimessä dissaa seurakuntaa, ymmärrän realiteetit ja vallitsevan taloustilanteen. Mutta silti, se harmittaa. Eikä edes omasta puolesta tässä tilanteessa, vaan kaikkien niiden lumipeitteen alla nukkuvien, ihmisten jotka poistuivat luotamme, toiset liian varhain, toiset pitkän elämän kokeneena. Äitien, isien, lapsien, siskojen ja ystävien jotka eivät pysty arjenaskareiden ja touhujen keskellä kantamaan kotoa lapioita, kolaa ja harjoja mukana hautausmaalle ja tekemään väyliä kulkea siihen oman rakkaan lepopaikalle, tehden lumityöt ja saaden hautakiven kaivettua näkyviin lumipeitteen alta. Sydämessäni tuntuu pisto, koska näin kuolleidenlasten muistopäivänä, itsenäisyyspäivänä, jouluna ja muina pyhäpäivinä ne valtavat kynttilämeret ja sen kauneuden hautausmaalla. Se on rakkautta, kaipuuta, ikävää. Jokainen kynttilä siinä meressä on joltain, joka kaipaa tuota menehtynyttä nukkuvaa. En voi uskoa, etteikö muina kuin pyhäpäivinä hautausmaalla haluttaisi käydä. Syynä pimeyteen, tai kynttilöiden puutteeseen uskon olevan enemmän se, ettei omaiset usko käynnistä selviävän hengissä. Siksi käynnit siellä painottuvat enempi niihin päiviin, kun tietävät väylien olevan turvallisia kulkea, koska ne on hiekoitettu tai auratut. Aion ensi talveksi saada hautapaikkojen väylät talvihoidetuksi, että sinne hautausmaan, pensasaidan viereenkin pääsee vanhatkin omaiset muistamaan rakkaitaan halutessaan. 💝

Täällä siis ahkera hautausmaalla kulkeva, joka ei tiedä mitä tekee ilman rakasta lastaan, voi heitellä hiekkaa tai tehdä väyliä sinne, jos seurakunta voisi hankkia hiekat ja välineet. 🙏💙

" Jossain pilvipeiton alla, moni lapsi maailmalla Yksin nukkuu taivasalla Jossain pilvipeiton alla, maalla tuntemattomalla Moni nukkuu taivasalla Moni lapsi maailmalla nukkuu pilvipeiton alla Näkee unta auringosta, herää harmauteen Taivaanisä suojaa heitä mijoonia nääntyneitä Enkeleiden siivin peitä heidät nukkumaan, nukkumaan Jossain pilvipeiton alla, moni lapsi maailmalla Yksin nukkuu taivasalla Jossain pilvipeiton alla, maalla tuntemattomalla Moni nukkuu taivasalla Moni nukkuu taivasalla "

Suvi Teräsniska - pilvipeiton alla

ON SIIS KEVÄT, KULJEN

KIRJE Kirjoittajalle!

Kun elämässä sattuu ja tapahtuu niin (LUE: Liian usein/ liian paljon) usein, ettet kerkeä laittaa omia pitkäaikaisia unelmia ja haaveita oikeasti käytäntöön kunnolla, ihan tähän 24/7 arkeen, alkaa unelmien tavoittelu sekä sen motivaatio,itse idea sekä tarkoitus menettää mielenkiintonsa. Silloin häviää, mutta myös katoaa paljon sellaista mitä täytyisi saada kirjoitettua, jopa sellaista tekstiä, jota pitäisi julkaista ja jakaa seuraajille. Myös sen juuri syy, eli kirjoittajan tarve kirjoittaa ja purkaa jatkuvaa sisäistä " Lontoon liikenteen mölyä"  Se alkuperäinen kaunis ja luova ajatus, joka kirjoittajalla syntyi elämänsä, omien ajatusten ja mietteiden, tarkoitusten ja pohdintojen myötä, joka intohimoisesti nostaa päätään päivittäin, jää tekemättömäksi kokonaisuuden, arjenhallinnan ja ajanhallinnan vaikeuksien myötä. Jonka kirjoittaja itse lyttää ja dissaa, koska "kuka kiinnostuisi edes lukemaan", "kaikki avoimuuteni käytettäisiin kuitenkin vain minua vastaan negatiivisesti", "mitä kaikki tuttavani/läheiseni /sukulaiseni ajattelisivat".  

Vaikka epävarmuus, itsetunto-ongelmat, pelot, vanhat kokemukset, eletty elämänhistoria, vaikeudet ja vääryydet voisivat lopettaa unelman, tämän kirjoittamisen, olen päättänyt onnistua. Vaikkei blogini täyttyisi päivittäin, tai edes alkuun kuukausittain, päätän yrittää ja toteuttaa sen. Se lämpö, roihu, on ollut minussa aina, eikä se näytä sammuvan vaikeuksista huolimatta. 

Viime kesänä, heinäkuussa 2022, tapahtui se jota olin pelännyt koko äitiyden. Tarkemmin, pelko itse läheisen menetyksestä tai siitä että vastuulla oleva lapseni kuolee, koska eletty aikaisempi elämä oli luonut leiman otsaani, mutta silloin blogini jossa oli 2 postausta löysi ihmisten ruuduille. Miksi? Uteliaisuudesta, mielenkiinnosta, tarpeesta nähdä kasvot, tietää enemmän, yrittää ymmärtää,  kyseenalaistaa ja kaikkea siltä väliltä.... Syitä varmasti yhtä monta kun blogini linkin avannutta ihmistä. Myönnän nyt, että tilanne oli henkilökohtainen ja ajattelin silloin, ettei kenelläkään ole oikeutta yrittää edes ymmärtää tai tajuta meidän elämän pahintapainajaista. Eikä mielestäni ollut kunnioittavaa, että omin henkilökohtaisten virheiden ja vaikeuksien, valintojen ja seurauksien myötä leimataan koko perhe, läheiset, vainaja yms joita omaisiksi kutsutaan. Silloin poistin blogin linkin omasta instagramista ja ajattelin että nyt, se lämpö, valo, suuri elementti sammui lopullisesti. 
Olen kuitenkin siitä hetkestä asti kirjoittanut kaiken mitä pääni sisältä sormen päihin päätyy. Kaiken avoimesti, rehellisesti. Ja siksi lupaankin, jos edelleen tätä minun kasvamista kuningattareksi seuraa, kerron koko tarinan tulevissa postauksissa. Se on tavoite, ja toivon sen pitävän, kamppailen kuitenkin suurien asioiden, ongelmien ja vaikeuksien kanssa samalla, kun huolehdin vastuista ja velvollisuuksista vanhempana. Yritän saada terveydentilan ja hyvinvoinnin sille kultaiselle keskitielle. Mielenterveyden jaksamaan seuraavatkin vaikeat vuodet. Yritän aloittaa kunnolla käymään läpi suruprosessia lapsenmenettömisestä ja muista elämäni traumaattisista tapahtumista. Haluan kertoa teille omin sanoin kaiken, rauhassa ja pikkuhiljaa. Toivon, että kokemukseni, elämäni vastoinkäymiset auttaisivat vastaavassa tilanteessa olevia saamaan parempaa apua ja tukea - parempaa arkea ja elämää. 

Vaikka tämän pitäminen, kirjoittaminen onkin vaikeaa ja jännittävää, 

- tuo kuuluisan sytykkeen kirjoittamiseen - KIPINÄN  Aion antaa palaa ja levitä kaikessa rauhassa!! 

"Jokainen kyynel tekee vahvemman, siks en niit pelkää vuodattaa. Ylöspäin yks kerrallan aina askelman...
siks en niit pelkää vuodattaa.
Ylöspäin yks kerrallan aina askelman...
Jokainen kyynel..."

  Profeetat Jokainen kyynel

Seuraavassa postauksessa pääset lukemaan, mitä kirjoitin kirjeeseen lapselleni ja jonka luin hänen muistotilaisuudessa hautajaissaattueelle Heinäkuussa 2022. 

Äidin lupaus lapsilleen.

Usein huomaan vertailevani itseäni muihin, varsinkin äiteihin. Mietin, miksi en ole yhtä hyvä, tai pysty samaan kuin muiden lasten äidit. Omien haasteiden ja hankaluuksien takia elämä on suurimmaksi osaksi kauheaa kaaosta ja katastrofia, huutoa, sotkua.. Tuo lista olisi loputon! Ajattelen- tai pelkään, historian toistuvista, sitä että lapseni joutuisivat kokemaan saman kuin itse lapsena. Se on elämäni pahin pelko ja nostaa jatkuvasti päätään.. - Miksi taas huusin lapsille? Miksi sanon ettei saa kiroilla, vaikka omasta suustani ei muuta tulekkaan? Miksi,miksi ja Miksi... 

Katri Syvärinen Instagramtili 

Siltikin, tajuan faktan - kenenkään elämä ei ole täydellistä, ja luin lapsilleni tänään tämän lupauksen, jonka alunperin löysin facebookista 10-vuotta sitten kun tulin äidiksi.

 -- "Lupausta" olen sittemmin muokannut omakseni. 

Annoin sinulle elämän,

mutta en voi elää puolestasi.

Voin näyttää sinulle tasaista polkua,, 

mutta myös äiti voi erehtyä ja eksyä itsekkin. 

En voi tehdä sinusta isoa, 

mutta voin auttaa olemaan henkisesti vahvan. 

Voin opettaa sinulle asioita, 

mutta en voi pakottaa sinua oppimaan.

Voin antaa sinulle suunnan,

mutta en voi olla aina suunnistamassa kanssasi.

Voin olla joskus kaukana sinusta,

mutta napanuoramme ei katkea ikinä.  

Sallin sinulle vapauden,

mutta en voi vastata vapauksistasi.

Voin opettaa sinua erottamaan oikean väärästä,

mutta en voi erottaa niitä puolestasi. 

Voin suuttua vääristä valinnoistasi,

mutta en ikinä tuomitse sinua itseäsi. 

Voin hankkia sinulle kauniita vaatteita,

mutta en voi tehdä sinusta kaunista sisältä.

Voin tarjota sinulle ohjeitani,

mutta en voi elää niitä puolestasi.

Voin opettaa sinulle arvostusta,

mutta en voi pakottaa sinua kunnioittamaan.

Voin auttaa sinua tavoitteiden asettamisessa,

mutta en voi saavuttaa niitä puolestasi.

Voin kertoa sinulle ystävällisyydestä,

mutta en voi pakottaa sinua olemaan hellä..

Voin neuvoa sinua ystävien valinnassa,

mutta en voi valita heitä puolestasi.

Voin varoittaa sinua maailman synneistä ja vaaroista, 

mutta en voi olla moraalinvartijasi.

Voin kertoa onnesta, 

mutta en voi olla onnellinen puolestasi.

Voin kertoa sinulle miten eletään,

mutta en voi antaa sinulle ikuista elämää. 

Voin luulla opettavani sinua, 

mutta eniten opin sinulta itse. . 

Voin epäonnistua äitinä, 

mutta sinulla on oikeus vaatia parempaa. 

Voin antaa sinun vihata minua,

koska hyväksyn tunteiden näyttämisen. 

Voin kertoa rakkaudesta ja surusta, 

mutta joudut itse kokemaan ne sydämmessäsi. 

Voin nukkua yöni hyvin, 

mutta huoleni,teistä lapseni, ei koskaan häviä.  

Voin lausua tuhansia sanoja, 

mutta en voi ymmärtää puolestasi tekojen merkitystä. 

- Muista kuitenkin nämä sanat : 

 kaikessa tässä elämässä, 

olen aina turvanasi, niin tyynenä, kuin rajussa

           myrskyssä ollessasi. 

Olen äitisi, koska sinä loit minut sellaiseksi. 💕🤱 

Äitienpäivänä 2️⃣0️⃣2️⃣2️⃣ 

Rohkeutta kerätty- nyt täytyy heittäytyä

Tänään täytän 33-vuotta, joten rohkenen julkaista pitkään luonnoksessa olleen postauksen. En tiedä lukeeko blogiani kukaan, mutta teen sitä, koska en halua katua vanhainkodissa, etten uskaltanutkaan. 

Tein tämän blogin huhtikuussa 2018. Olin yksinhuoltaja 2012 alkaen esikoisen synnyttyä. Ennen sitä olin päihdeongelmainen nuorinainen, jolla jo ala-asteella oli erittäin paljon käytös ja oppimisvaikeuksia. Vanhempani olivat aikaisemmin yrittäjiä pienellä paikkakunnalla - Rääkkylässä. Asuimme siellä normaalin perheen tavoin siihen asti ennenkuin täytin 6-vuotta. Vanhemmillani oli Teboil-huoltoasema yritys. Yritykseen otettiin lainaa, jonka pantiksi laitettiin perheen kotitalo ja ilmeisesti useita takaajia. Muistan tuon kodin, muistan tapahtumia lapsuudestani paljon- hyviä ja huonoja. Veljeni ovat minua 9-&7vuotta vanhempia. Muistan heidän mopot, serkkujen kanssa lumisodat, katolta lumihankeen hyppimistä, koiran pennun kuoleman, ja päiväkodista saamani puun-taimen istutuksen kotitalon takapihalle. 

      Olen miettinyt usein, kuinkahan korkea tuosta puusta kasvoi? Oliko sen maaperä elinvoimainen? Tallattiinko se maahan, vai kasvaako kauniina juuret maassa, pää pilvissä?  Kuten varmasti tuon puun kasvaminen, myös minun kasvu on ollut taipumista myrskyissä ja helteissä. 

@sielun_sopukoita Susanna Jussila runot

Samaan aikaan kun kirjoitin postausta, tuli vastaan Instagramissa kyseinen runo. Kyseiset kuvat ovat ennenkin antaneet minulle ajatuksia hautumaan, ja sitä kautta oivalluksia, tunteista, käytöksestä, itsestä. 

Tuli 90-luvun lama menetimme huoltoaseman, sekä kodin- ja yhteisen perheen. Yrityksen konkurssiin vaikutti varmasti myös muitakin asioita, joista en vielä tiedä, mutta jotka haluan selvittää ja ymmärtää - syyt siihen ovat tämän hetkiset yhteiskunnan asiat, sekä sydäntäni lähellä oleva lasten ja nuorten hyvinvointi ja syrjäytymisen ehkäiseminen. Olenhan itsekin äiti, joka haluaa lapsilleen paremman tulevaisuuden. Ymmärrätte tulevien postauksen myötä syitä tähän sydämmen asiaan 💖. Tuo lama ja tapahtumat kuitenkin aloittivat tapahtuma ketjun, joka vaikutti kokoperheeseen ja ennen kaikkea minun lapsuuteen ja tulevaisuuteen merkittävästi. Muutimme pieneltä paikkakunnalta 60km päähän Joensuuhun. Ensimmäinen Joensuun koti oli ihan keskustassa iso kerrostalo asunto, sinne muutimme koko perhe yhdessä. Palaan tarkemmin tapahtumiin seuraavissa tarinoissa, mutta tuossa kodissa lapsuuteni mureni ja jouduin riitaisa avioeron väliin, sekä sen pelinappulaksi. Vanhin veljeni muutti isän kanssa, minä ja 7-vuotta vanhempi veljeni jäätiin äidin luokse asumaan. Tuolloin olin vain vanhemmalle lojaali lapsi, joka uskoi äidin sanoihin - vaikkei ne totta usein ollutkaan. Isäni oli kaikin puolin hyvä ihminen, ja yritti pelastaa perheen, mutta joutui erotessa vihan ja katkeruuden kohteeksi, joihin meidät lapset vedettiin mukaan.

Nyt, 34-vuotiaana, suren ja kadun sekä olen katkera äitilleni joka vieraannutti ja manipuloi minut isääni vastaan, joka halusi vain parasta - sekä ennen kaikkea rakastaa meitä lapsia sekä äitiäni kaikesta huolimatta. 

 Isäni kesti kymmeniä vuosia epäinhimillistä, kieroa, itsekästä hyväksikäyttöä avioeron jälkeen. Kun hän lopulta sai onnellisen elämän uuden vaimon kanssa, ei hän kerennyt nauttia siitä edes 7-vuotta kunnes sairastui pahanlaatuiseen syöpään -aivokasvain.                          Isäni nukkui pois 2013 syyskuussa. 

Ikävöin häntä äärettömästi edelleen ❣️ 

Vuonna- 2003 sain diagnoosin, mutta konkreettinen apu jäi saamatta. Nyt 2022 käyn jälleen samojen ongelmien takia  tutkimuksissa, vaikka aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö- ADHD, sekä silloin papereihin kirjattu Diagnoosi luokka F84- laaja-alaiset neurologiset kehityshäiriöt /erityisvaikeudet.  Aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden selvät oireet oli huomattavissa. Mitä jos minulle ja perheelleni olisi tarjottu samanlaista apua kuin tänä päivänä oma lapseni- ADHD:n takia saa. Silloin ei tiedetty niin paljon,vanhemmat ja sukulaiset ajatteli vain etten halua ymmärtää, tai halua noudattaa sääntöjä, teen vaan isälle kiusaa ja kokeilen rajoja. Tänä päivänä ajattelen, että myös isäni avun pyynnöt ja huudot eivät merkinneet muille mitään. Kyseinen vaiva on hankaloittanut arkea kaikin puolin sekä hankaloittaa aikuisena varsinkin työelämässä pysymistä ja jaksamista. Äitinä- se haitta lapsien arkea. Joudun tyytymään pyrokratiaan ja sinnittelemään, jälleen kerran elämässä. 🙄 En halua antaa itsestäni käsitystä uhrina ja valittaa "kohtalostani", vaikka varmasti olisin siihen oikeutettu. 

Poikani huostaanotettiin 2017- jolloin vajosi enemmän pohjalle. Kerron tästä enemmän tulevissa postauksessa. Kuten muistakin tapahtumista. 2018 loppuvuodesta elämä alkoi hymyillä jälleen ja löysin parisuhteen josta nopeasti syntyi uusi elämä, toinen poikani. Sain tämän myötä esikoisen takaisin ja huostaanotto purettiin- lopullisesti 2019 ,sekä puolisoltani sain bonukseksi kaksi ihanaa tytärtä. Tällä hetkellä olen raitis, työtön, suurperheen äiti, joka haluaa tehdä parhaansa ja vähän yli heidän tulevaisuuden ja lapsuuden eteen. Omien kokemien vääryksien takia, en voi sallia, että historia toistaisi itseään ja he joutuisivat kokemaan saman elämän kuin minä. En voisi antaa itselleni anteeksi, jos omien itsekkäiden halujen ja tarpeiden takia lapsien kasvaminen ja kehittyminen vaarantaisi. Tiedän, että olen samanlainen äiti kuin kuka tahansa, enkä pysty ihmeisiin, mutta omaan käytökseen ja ajatuksiini voin vaikuttaa. 

Elämä on kuin palapeli, jokainen pala on omanlainen, ja palojen yhtenäiskuva antaa sen isomman kuvan. Elämän tapahtumat ovat kuin domino-ketju, yksi pala kaaduttuaan laukaisee ketjun - yhdellä palalla on merkitystä mihin suuntaan ketju lähtee menemään - hyvään tai pahaan. 

Tunteet ja eläminen!

Syitä, seurauksia, iloa, surua, antamista, ottamista, saamista, menettämistä,turvattomuutta, turvallisuutta, rikkomista ja korjaamista. Haaveilua,toteuttamista,nauttien,suorittaen. Hylätyksi tulemista, jonkun löytämistä ja sitten kadottamista, Ylpeyttä, nöyryyttä, humalaisia, sekavia, selviä, huumeita ja rikoksia, poliisia, rosvoja, totuuksia, valheita, rakastamista, pettymystä, itkua, surua, katkeruutta, vihaa, sairautta, kuolemaa ja syntymää-jopa uudelleensyntymistä. Arkuutta, rohkeutta, järkeä ja tunnetta. Kylmyyttä, hyväksikäyttöä, musertamista, alaspainamista, alistamista, pelkoa, itsensä menettämistä.
Ihanaa arkea, säännöllisyyttä, empatiaa, sympatiaa, syvää tunnetta, järkipäätöksiä, vastuuta ja vastuuntuntoa.
Huomion ja intohimon puutetta, intohimoa, tylsää elämää, liian suuria riskiä, ajattelemattomuutta. Unelmoimista, suunnittelua, tavoiteltavissa olevia, tavoittelemattomissa olivia, lähellä, kaukana, pois läheltään ajava. Luottamusta, luotettavuutta, puolien pitämistä ja nöyrtymistä. 
Ansaitsemista, kaiken menettämistä, uudelleen rakentamista, virheistä oppimista. Onnistumisia, epäonnistumisia, suuri katastrofeja ja traumoja. Masennusta, vetäytymistä, uudelleen lähtemistä, kokemista, tekemistä. Urheilua, rallia, meditaatiota, hiljentymistä. Uskoa,toivoa, valoa sekä pimeyttä. Pieniä polkuja, isoja teitä, moottorilla, juoksemalla, kontaten ja kävellen. Kaatumista, nousemista, yrittämistä, luovuttamista. Salaisuuksia ja avoimuutta. Uskontoja,historiaa, myyttejä, taruja ja satuja.
Rakastetuksi tulemista, ainakin siitä haaveilemista.
Toiselle faktaa, ja toisille fiktiota, lukemista ja kirjoittamista. 

Naivista, liian sinisilmäisestä prinsessasta minä aijon kasvaa henkisesti vahvaksi kuin Englannin kuningattaret.  

Ja löytää itseni entistä varmemmin ja syvemmin, kasvaa henkisesti vahvaksi - koska ainoastaan se pitää minut tiukan paikan tullen kasassa. 

Samalla kun kasvan henkisesti ja rakennan elämäni jälleen uudelleen, kompastellen suurien virheiden polulla, avaan itsestäni piilotettuja tunteita, mietteitä, arvoja ja unelmia blogin muodossa. Kerron elämästäni niin suorasti ja totuuden mukaisesti kun suinkin pystyn.

Olen järjellä ajattelija, teen päätökseni elämässä yleensä sen pohjalta - tämä päätös on syntynyt kaikkien niiden tunteilla tehtyjen päätösten ja valintojen jälkeen. Välillä kuitenkin väsyn siihen, koska silloin elämä tuntuu suorittamiselta. Saatan mennä toiseen ääripäähän, jolloin en ajattele ollenkaan järjellä, vaan pelkällä tunteella.
Miten löydän tasapainon? Kultaisen keskitien?

Sananlaskut ;
" Ei kaikki kultaa mikä kiiltää, ei kaikki hopiaa joka hohtaa" ja
" sen on taivasten valtakunta, joka hengeltään rikas".

Uskon, että tuo viisaus on pitänyt paikkaansa jo historiassa, mutta myös tässä hetkessä ;

" Ihmiselle ei  anneta enempää eikä vähempää, kuin sen verran, jonka hän jaksaa kantaa " 

Sananlaskut, runot, kappaleet, sanoitukset, musiikki, kuvat ovat antaneet minulle paljon. Kaikki elämän suuret viisaudet on lähtöisin elämästä, niiden vertauskuvista ja faktoista.  Olen niiden kautta voinut oppia itsestäni, muista, tunteista, käyttäytymistä, kasvattamista, sekä henkistä ja fyysistä kasvamista todella paljon. 

Yksin inspiraation kohteeni on somessa paljon näkyvä hyvinvointia tarjoava puoti nimeltään 

- Hidasta Elämää. 

Jo pelkkä nimi kertoo syyn miksi heidän toiminta on muodostunut tärkeäksi minulle -  esim yhden kuvan nähtyäni olen päässyt henkisesti eteenpäin, saanut omassa mielessäni käsitellä aiheita - saanut ajateltavaa ja mahdollisuuden nähdä asioita muiden näkökannalta. Suosittelen kaikille psykoterapiaa, koska silloin ihminen oivaltaa itsestään ja elämästään äärettömän paljon. Aina terapiaan pääseminen ei ole mahdollista, ja siksi tälläiset puodit ja postaukset auttavat - antavat kipinän, joka jää kytemään ja saattaa nostaa jonkin loppuun palaneen tuhkasta feeniksin kultaisin siivin lentoon 🙏🧡 

https://hidastaelamaa.fi/?_gl=1%2A1c4zqfd%2A_up%2AMQ..&gclid=EAIaIQobChMI6tXq3f7j9gIVGkiRBR2V5guNEAAYASAAEgL9C_D_BwE