VAPAA

Voimat jotka ohjailee mun elämää!

Nämä kaksi tekstiä, kertovat syyt ja seuraukset, miksi käyttäydyn kuten eläessäni käyttäydyn. Olen elänyt näin tiedostamatta syitä, tai ajattelematta asiaa sen enempää. Ne ovat opittu samalla tavalla kuin ensiaskeleeni lapsuudenkodissani jossa oli  5huonetta, keittiö ja sauna, koko seinän pituinen puupaneli katosta lattiaan, keittiön ja olohuoneen välissä takka-uuni, jonka ympärillä juoksin paskarinkiä veljeni pyynnöstä, eteisessä oli oranssinpunainen seinäpuhelin, jonka johto ylti siihen saakka, että wc:n pöntöltä pystyi puhumaan. Nuo muistot, ovat 90-luvun kauniskuvaus 5 henkilön kodista valkoisessa tiilitalossa päätien varressa. Yleinen tieto tai luulo on, että lapsi unohtaisi ikävät tapahtumat, tai tilanteet joita kokee. Mieli sulkisi ne pois ja lapsi muistaisi kasvaessaan vain hyvät ja iloiset asiat. Näin minäkin ajattelin vielä 25-vuotiaana. Mieli tosiaan oli sulkenut minulta pois tapahtumia, mutta ei pyyhkinyt niitä lopullisesti pois, sen sijaan opitut tavat ja käytösmallit kulkivat mukana aiheuttaen ongelmia, vaikeuksia ja lisää arpia, niistä kerron sanalla trauma ,  joita nyt muistan ja jotka tiedän olevan täysin todellisia. Jotka ovat jättäneet tiedostamattoman jäljen minuun, arven , joka alkaa oireilla, jonkin tässähetkessä tapahtuvan samankaltaisen, tai minussa tapahtuvan tunteen,  ajatuksen, kokemuksen, näkemisen myötä. 

Esimerkkitarina, joka kuvaa täydellisesti minun ajatuksiani, joita en osaisi kertoa ominsanoin enää paremmin. kirjoitus kokonaan löytyy kun jatkat lukemista : 

”Olen luonteeltani sovittelija, haluan auttaa ja tukea muita. Sama rooli koitui osakseni myös lapsuuden perheessä. Van­hemmillani oli rankkaa, he kävivät läpi suuria riitoja ja myk­käkouluja. Molemmat uskoutuivat vaikeuksista minulle, ja minun piti välittää viestiä eteenpäin toiselle. Erityisesti äiti tarvitsi tukea. Hän jakoi minulle asioita, jotka eivät kuuluisi lapselle.
Nuorempana yritin olla äidin terapeutti. Minulla oli lapsen­omainen tarve pitää äiti tyytyväisenä. Toiseen suuntaan emotionaalinen tuki on ollut epätasapainoista " 

vaikutukset parisuhteessa ja vanhemmuudessa 

" TARVE KOKEA YHTEYTTÄ,  ETTÄ JOKU NÄKEE KOKOKUVAN" VAI ONKO SELLAINEN EDES MAHDOLLISTA KUTEN ELOKUVISSA? 

" Mä olen kyllästynyt niihin

Voimiin, jotka ohjailee mun elämää

Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa

En tiedä, onko se väärin

Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan

Sillä niin olis käynyt, jos ois jäänyt eiliseen kii

Joku mua piteli siinä 

Se oli niin kamalan vahva

Eikä se halunnut päästää irti

Melkein kuin lihaa ja verta

Suurempi vuoria, merta

Se sellaiseksi kasvoi mun päässä

En aio tuntea pelkoo

Vaikka pelkään, et se ei oo musta kii

Mut mä luulen, et ihminen on sitä vahvempi

Mä aion antaa sen kuolla

En enää anna sille tilaa hengittää

Mä en oo, mä en oo sille velkaa yhtään enempää

Mä rakennan kotini yksin

Mä parannan minäni yksin

Ja pakotan pitämään itseni koossa

En ole se surkea rätti

Jonka sydän on imetty kuiviiin

En rakenna sille kotiini huonetta.

Mä valitsin juosta, 

koska luulin, etten osaisi muuta.

En enää tunnista itseäni tuosta.

Se ihminen on jäänyt menneeseen aikaan.

En odota yllätystä,

En pidätä hengitystä,

Mä haluan jättää sen kaiken taaksepäin.

Tää mun pakoni loppuun juostu on.

En mä rohkea oo,

enkä kuolematon.

Mut mä tiedän vaan sen,

minkä sydän on tiennyt kauan - " 

Tää mun pakoni loppuun juostu on! 

Luit juuri Kaija Koo:n Vapaa kappaleen sanat. Ne kuvaavat sitä miksi, minulla ei ole hyvä olla. Kaikki on päällisin puolin kunnossa, ja sen takia myös itse mietin ja epäilen omia ajatuksia, tunteita, mietteitä, päätöksiä. Minun on todella vaikea ymmärtää ihmisten tunnetiloja, ja menen hämilleni ja itseni kanssa solmuun, jos vastapuolen jokin teko tai vaikka pelkkä ilme viittaa muuhun, mutta teot tai sanat luo päinvastaisen kuvan. En tiedä, tai uskalla luottaa itseeni olenko ymmärtänyt täysin oikein toisen osapuolen. Se on toisille mitätön asia, minulle elämää suurempi jota mietin ja ajattelen loputtomasti ja kuormitan itseni stressiin saakka. Se luo lisää ongelmia,  koska en tahdo olla hyökkäävä, tai että toinen kokee minut liian hyökkääväksi suorien kysymysteni ja vastuksen saamiseksi. Se johtuu tuosta TRAUMASTA, ARVESTA joka vaikuttaa elämässäni tälläkin hetkellä. Se miten saan tuon trauman parannettua, arven hieman siistimmäksi, haaleammaksi, nätimmäksi, on että saan ikävien tapahtumien vastakohtia, hyviä, iloisia, positiivisia kokemuksia, joista jää onnellinen muisto. Tapahtumat , joka antaa minulle olon, ja tunteen,  että juuri tälläisenä olen tarpeeksi, ettei tarvitse pystyä kaikkeen, tai ettei minun omasta mielestäni tarvitse yliajatella teenkö oikein, ymmärsinkö oikein, tai el saa vastauksia joita tarvitsen. Ettei minun tarvitse ajatella että ollakseni hyvä kommunikoimaan tarvitse olla ajatustenlukija, ennustaja tai meedio, joka ilman sanoja, tekoja ymmärrystä tietää ja tajuaa toisen ajatuksia, tunteita tai tarpeita.  Minun täytyy opetella, että voin vaatia suoraa puhetta, vastaukset,  kunnioituksen, arvostusta, ja yhteyttä toiseen ihmiseen jos hän haluaa olla jotain minulle. Se ei ole liikaa tai väärin. Enkä mene rikki siitä, että minulle puhutaan suoraan, kunhan asiat sanotaan rehellisesti, rakentavasti, eikä ilkeillen tai tyhmänä pitäen. Kukaan ei sellaista käytöstä ansaitse, ei minulta, enkä minä muilta. 

En ole se surkea rätti

Jonka sydän on imetty kuiviiin

En rakenna sille kotiini huonetta! 

 

TÄMÄ ON VIIMEINEN TANSSI

" En halua susta irti päästää
Mutta nyt täytyy sydäntä säästää
Se ei enää kestä (se ei enää kestä)
Pettymystä pettymysten perään
En enää hiusmeren seasta herää
Et mua lähtemästä estä "

 Olavi Uusivirran ja Behm:in uusi biisi kertoo erosta. Ja se on tässä hetkessä elämässäni ajankohtainen. Syy miksi tästä kirjoitan, on etten osaisi asioita muuten sisäistää itsekkään, saati antaa muille ymmärrystä tilanteeseen josta ei ole helppo puhua edes omien seinien sisäpuolella, saati sitten muille läheisille. Erot ei varmasti koskaan ole helppoja, niissä on aina tunnetta, ja se näkyy jotenkin, vihana, suruna, tai positiivisena. Päätös, että päätät lähteä erisuuntaan ei ole millään tavalla helppo ja nopea. Joudut miettimään, teetkö oikein, vai onko mahdollista  että kadut tekoasi myöhemmin kovemman kautta. Sinkkuelämässä on hiton helppoa jättää ihminen ilman mitään selittelyjä tai jälkipyykkiä, tinder treffit pystyy chostaamaan ja jättää vastaamatta viesteihin, mutta yhteisessä taloudessa eläneelle, jonka kanssa pidät huolen jälkikasvusta se ei ole yhtä helposti tehty. Varsinkin, jos seinien ulkopuolelle ja lähipiirille elämä näyttää ihanteelliselta, onnea kukoistavalta parisuhteelta,jonka takia ulkopuoliset eivät pysty mitenkään ymmärtämään eron/ toisen osapuolen jättämisen juuri syitä. 

Silloin yhdestä ihmisestä voidaan luoda itsekäs hirviö, joka vain jätti unelma puolison ja repi perheen erilleen itsekkyyttään! 

Silloin yhdestä ihmisestä voidaan luoda itsekäs hirviö, joka vain jätti unelma puolison! Ilman kunnollisia syitä, joita yhteiskunta on aikojen saatossa luonut erotilanteissa. Erota voi hyvällä omalla tunnolla, jos olet väkivaltaisessa suhteessa,  tai joudut petetyksi, tqi hoivaat alkoholistia. Muussa tapauksessa erotessa, ei ole perusteluja antaa miksi haluaa erota. Voin näyttäytyä huolimattomalta, itsekkäältä, ajattelemattomalta, äkkipikaiselta, järjen menettäneeltä muiden mielestä tehdessäni päätökset ja asumisjärjestelyt uudestaan. Tai että revin jo muuten surevan perheen ja lapset erilleen vain jääräpäisyyttäni. Näitäkin puolia olen pohtinut ja ajatellut, ne ovat tehneet kipeää eikä ne ole olleet mieleisiä ja kivoja tehdä. Kun on liikaa ajatellut muidenmielipiteitä ja reaktioita elämänsä omissa päätöksissään alkaa loppujen lopuksi elää muita miellyttääkseen, muille - ei itselleen ja itseään varten kuten suurinosa varmasti syvällä sisimmässään haluaisi elää. Se vie elämästä paljon iloa, ja tuo valtavan suuren kuorman kantaa jo vaikessa elämäntilanteessa. Lopulta ihminen ei nauti elämästään, ja odottaa vain koska se päättyy... onko se enää elämää vai kuoleman odotusta? 

PYSTYÄKSEEN RAKASTAMAAN MUITA AIDOSTI, ON OPITTAVA ENSIN RAKASTAMAAN ITSEÄÄN OIKEIN! 

Onneton, itsensä kanssa taisteleva, ihminen ei anna tai kykene tuomaan mitään hyvää parisuhteeseen, tai lapsiperheen arkeen. Kaikki asiat ei ole korjattavissa elämäntilanteessa, niillä keinoilla joita tarjotaan tai käytetään normaalisti. Tiedän ja tunnen luonteeni, ne hyvät ja huonot puolet. Ne todella huonot puolet eivät ole oikein, ja satutan niillä ihmisiä lähelläni, en itsekkään pidä itsestäni niiden näkyessä arjessa. Ne ovat vieneet minut todella pohjalle, häpeään, joka syö entisestään itsetuntoani- miksi en vain voi olla ja käyttöytyä kuin kaikki muut? Miksi sanon asioita joita hetken päästä jo kadun? Miksi,miksi,miksi? Kun ajatus kulkee tuota kehää 24/7 vuoden jokaisena päivänä, ei onnea ja iloa elämästä oikein tahdo löytää edes etsimällä suurennuslasilla. Kun itsensä, koko identiteetin on rakentanut äitiyden mukaan, esikoislapsen hoitajaksi, huoltajaksi, koko elämäksi... ja kun se viedään itsestä riippumattomista syistä, on koko minuus kadonnut tästä 34-vuotiaan ruumiista. Luonto ja temperamentti ovat kadotettujen piirteiden tilalle tuonut piirteitä joita itsekkin pelkään, säiköhdön ja ihmettelen- en minä oikeasti tälläinen ole, mitä nyt tapahtuu? Noita entisiä taitoja ja selkäytimestä tulleita käskyjä ei tämä voimaton ja rikki oleva kone jostain syystä osaa muihin lapsiin samallatavalla köyttä tai valjastaa vanhoja tapoja tähän uudenlaiseen, surun ja vihan tuomaan arkeen.  Kun ilottomuus ja kiukku, ovat ainoat joita osaat perheellesi antaa tai vastata, ei se enää ole kenenkään etu jatkaa tai yrittää tehdä kaikkensa. Silloin on lähdettävä ja annettava muille mahdollisuus onneen, iloon, elämään. Jäämällä ja yrittämällä, tuhoaisin lopulta itseni sekä perheen muut ihmiset, lasten tulevaisuuden ja heidän itsetunnon ja kehityksen. Se on rakkautta, myöntää, että he ansaitsevat parempaa. Yhteys on kadonnut, eikä sitä löydy, silloin on sanottava sanottavansa, kiitettävä yhteisestä polusta ja hoidettava yhteiset velvollisuudet sovussa, lapsia kunnioittavasti, ja heidän etujensa mukaan. Opittava olemaan yksin, opittava rakastamaan, jotta voi aidosti rakastaa lähellä oleviaan. Antamaan heille mahdollisuuden parempaan, vaikka itse en sitä saanutkaan. Se on ylisukupolven kulkevan trauman päättämistä, ja sen olen ottanut jo aikaisemmin elämäntehtäväkseni. Jos minusta ei muuhun ole, sen minä voin tehdä ja kunnialla loppuun.  

" Rakas, tämä on viimein tanssi,
Ja sen jälkeen sut päästän, 
pois luo parempien
Koska ansaitset sen! " 

Mä oon lama-ajan lapsi

 Aikani ennen aarteen löytämistä

Haluan kertoa tästä, ja avata lukijoilleni enemmän miksi olen tässä pisteessä ja kuinka suuri osa esikoiseni oli omaa identiteettiäni, ja sellaista elämää mitä halusin elää, mitä elämäni ennen äitiyttä oli ja kuinka ne luurangot kaapeista pyrkivät pääsemään eteeni kummittelemaan vieläkin, tavalla tai toisella. Kuinka ikävät ja vaikeat ajatukset kuiskivat ajatuksissani, kuin piru ja enkeli piirroshahmojen olkapäillä, niin etten saa mistään lauseista tai langoista oikein koppia. Aihe on vaikea, mutta myös tämän hetken ajassa ajankohtainen, kun puhutaan nuorisorikollisuudesta ja kasvavasta päihdeongelmasta, nuorten liian varhaisista päihdekokeiluista. Tiedän itse ettei vielä 18-vuotias ole todellisuudessa kyvykäs tekemään päätöksiä ja samalla ajattelemaan niillä olevan kauaskantoiset seuraukset omassa elämässä. Tai siihen tarvitaan paljon vanhempien, aikuisten ohjeita, neuvoja ja esimerkkejä jo syntymästä lähtien. 

Näitä eivät välttämättä kaikki allekirjoita, mikään ei voi olla ehdoton fakta, kolikolla on aina ja ikuisesti kaksi puolta. Kun kolikko laitetaan pöydälle, näkyy siitä vain toinen puoli. Toiset ei välttämättä halua, tai edes ajattele tutkia ja tarkastella sen kiiltävän ympyrän toista sivua, ei sillä ole merkitystä periaatteessa. Siitä on tullut normi, kolikko on kolikko, ja se on tehty rahaksi jolla voi hankkia jotain vastineeksi. Tutkailtuani ja luettuani miksi painovirhe kolikot, juhlarahat yms ovat arvokkaimpia kun normaalit, mietin miksi ihmisistä ei ajatella samoin vielä tänäkään päivänä, miksi ilkivaltaa tekevät pojat ovat tulevia elämän-kovia koululaisia ja automaattisesti jo huonompia, miksi ei ajatella heti että he ovat vielä todella nuoria ja eivät siksi pysty ymmärtämään seurauksia. Näitä esimerkkiä olisi valtavasti, aina ajatellaan että ongelmat on itse aiheutettuja - eikun vaan vankilaan tiilenpäitä lukemaan ja näkemään pahempaa esimerkkiä. Oma kokemus : kuten lapselle puhuessa on mentävä hänen tasolleen, pätee se keino haistattelevaan nuoreen ja näin kommunikointi paranee. 

SUKUPOLVIEN PERINTÖNÄ

Mutta takaisin asiaan, väitän, että katsoessaan näkyvää kolikon puolta ainoastaan ja pitäen tätä juuri sinä ehdottomana faktana jää huomaamatta jotain olellista, tärkeää, tarpeellista, ja erityistä. Ei huomata että ilman näkymätöntä puolta, ei olisi näkyvää osaa. Kumpikin puoli on yhtä merkittävässä osassa. Yksi asia, kaksi eri puolta, on se sitten : 

 JIN&JAN, AURINKO&KUU, HYVÄ&PAHA, RAKKAUS tai VIHA. 

Tämäkään tarina, ei välttämättä ole totta kuin minulle itselleni. Oman elämäni, näkemäni, kuulemani ja kokemani perusteella. 

Annoin iltalehti plus osioon, haastattelua tehtiin miltei 4tuntia puhelimitse ihanan, aidon, empaattisen toimittajan Katariinan kanssa. Jutusta tuli pitkä, kuten toimittaja sanoi, eikä artikkeliin mahtunut kuin murto-osa. Haastatteluun haettiin lehden sivuilla ja ilmoittauduin sinne, muistelen että halusivat tehdä jutun terveydenhuollon palveluista sekä lastensuojelusta. Julkaisu itsessään ei minua jännittänyt, olen avoin, ja haluan puhua. Koska en voi ja kykene olemaan lääkäri, hoitaja, terapeutti, kutsumukseni on halu auttaa toisia, varsinkin  vertaisiani jollain tavalla. 

 Haastattelu meinasi monesti jäädä tekemättä, syynä oli juurikin, etten halunnut omalla toiminnalla loukata tai satuttaa ketään läheistäni, sekä arjen haasteet. Siksi juttu julkaistiin muutetulla nimellä. Se ei kuitenkaan riittänyt tai hyödyttänyt, ja lopulta minut leimattiin tyhmäksi liiottelijaksi ja vaikeaksi koska kerron yksityisasioita julkisesti. 

LINKKI HAASTATTELUUN TÄSSÄ.  JULKAISU ON VALITETTAVASTI MAKSUMUURIN TAKANA.

Iltalehtiplus

Nyt 8 kuukautta suurimman kriisini jälkeen olen edelleen ns vailla konkreettista apua ja oikeaa hoitoa - nyt näyttää jo kääntyvän paremmalle polulle, jospa saisin terapian alkamaan. Jonka seurauksena tilanteeni on, näin fiilispohjalta perus MATIKKAA. 1+1 ei voi olla 4. Asioiden suuri, suuri summa, josta on jo korkea aika alkaa valittaa ihan tosissaan. Monien vaiheiden, vaikeuksien, onnen hetkien, rauhan ja rauhattomuuden, toivon, ja loputtoman pitkältä tuntuvan, säkkipimeän, lohduttoman epätoivon ja ilottomuuden jälkeen ei ole vaihtoehtoja kun jatkaa joka sekunti, nostaa vuoroin vasen, vuoroin oikea jalka ja toistaa tätä kaavaa siihen asti kun jalat kantaa ja tämä elämän matka päättyy. Myönnän, että helppoa ei ole ollut. En ole mikään yltiöpositiivinen, vaikka nykyisin haluan ajatella enemmän hyvää kun pahaa, joka osa alueella elämässä. Mutta vaikeiden vaiheiden, sen negatiivisuudessa rypemisen, itseinhon, itsesäälissä kieriskelyn jälkeen, (- vitutuksen kun aina on jotain joka aiheuttaa ongelmia,) on ollut pakko etsiä keinoja, että tämän raskaan matkan jaksaa kulkea. Mutta, kyllä haluan jo päästä tosissani siitä elämästä nauttimaan. Pelkkä rämpiminen ei enää tunnu kivalta, eikä sellaista jaksa kukaan varmasti loputtomiin. Olen överi-empaattinen, tämä ei ole hyväksi elämässäni aina ollut, mutta lapsenmenetyksen jälkeen olin niin sisältä tyhjä, jonka takia ajattelin siellä kolkossa pimeässä, sokkeloon verrattavassa "pimeässä tunnelissa", etten kestä tälläistä tyhjyyttä, avuttomuutta, epätietoisuutta, pelottavaa yksin oloa- en vain kestä sitä enää yhtään kertaa. En kestä aloittaa taas alusta, juurihan olin saanut perustukset pystyyn ja seinät tuettua. Se jää vaan liian usein siihen rakennusvaiheeseen, kunnes se iso paha susi puhaltaa sen kumoon. Silloin ei osannut ottaa edes sitä yhtä askelta ja katsoa pitemmällä tähtäimellä. Sitä kykyä en usko olevan kenelläkään, kuka kokee sen viimeisen ajatuksen, ja päätyy siihen surulliseen päätökseen päättää oma elämänsä. Ymmärrän tuon todella hyvin. Läheiseni varmasti pelkäsivät niin tapahtuvan minulle. Mutta silloin tämä överi-empatia näyttäytyi positiivisena. Minulla ei ole sydäntä, aiheuttaa toiselle lapselleni, tytär-puolille, veljelleni, läheisilleni ja niille muutamalle ystävälle sitä tuskaa jota itse olen menetyksieni kautta kokenut. He eivät sitä ansaitse, kuten en minäkään omaa menetystäni. Minulla oli ja on edelleen mahdollista päättää, että elän, isälläni pahalaatuisen aivokasvaimen takia ei ollut, kuten ei mummoillani sairastuessa, tai lapsellani helteessä sillä hetkellä. Se olisi väärin, että tuhlaisi oman elämän, kun toiset taistelivat syöpää vastaan viimeiseen hengenvetoon. Se ei kunnioittaisi ketään liian varhain, liian väärin, liian monen menehtyneen, tai omaisen kunniaa. 💖

Otsikko

Mäkin - lama-ajan lapsi biisistä.