ON SIIS KEVÄT, KULJEN

KIRJE Kirjoittajalle!

Kun elämässä sattuu ja tapahtuu niin (LUE: Liian usein/ liian paljon) usein, ettet kerkeä laittaa omia pitkäaikaisia unelmia ja haaveita oikeasti käytäntöön kunnolla, ihan tähän 24/7 arkeen, alkaa unelmien tavoittelu sekä sen motivaatio,itse idea sekä tarkoitus menettää mielenkiintonsa. Silloin häviää, mutta myös katoaa paljon sellaista mitä täytyisi saada kirjoitettua, jopa sellaista tekstiä, jota pitäisi julkaista ja jakaa seuraajille. Myös sen juuri syy, eli kirjoittajan tarve kirjoittaa ja purkaa jatkuvaa sisäistä " Lontoon liikenteen mölyä"  Se alkuperäinen kaunis ja luova ajatus, joka kirjoittajalla syntyi elämänsä, omien ajatusten ja mietteiden, tarkoitusten ja pohdintojen myötä, joka intohimoisesti nostaa päätään päivittäin, jää tekemättömäksi kokonaisuuden, arjenhallinnan ja ajanhallinnan vaikeuksien myötä. Jonka kirjoittaja itse lyttää ja dissaa, koska "kuka kiinnostuisi edes lukemaan", "kaikki avoimuuteni käytettäisiin kuitenkin vain minua vastaan negatiivisesti", "mitä kaikki tuttavani/läheiseni /sukulaiseni ajattelisivat".  

Vaikka epävarmuus, itsetunto-ongelmat, pelot, vanhat kokemukset, eletty elämänhistoria, vaikeudet ja vääryydet voisivat lopettaa unelman, tämän kirjoittamisen, olen päättänyt onnistua. Vaikkei blogini täyttyisi päivittäin, tai edes alkuun kuukausittain, päätän yrittää ja toteuttaa sen. Se lämpö, roihu, on ollut minussa aina, eikä se näytä sammuvan vaikeuksista huolimatta. 

Viime kesänä, heinäkuussa 2022, tapahtui se jota olin pelännyt koko äitiyden. Tarkemmin, pelko itse läheisen menetyksestä tai siitä että vastuulla oleva lapseni kuolee, koska eletty aikaisempi elämä oli luonut leiman otsaani, mutta silloin blogini jossa oli 2 postausta löysi ihmisten ruuduille. Miksi? Uteliaisuudesta, mielenkiinnosta, tarpeesta nähdä kasvot, tietää enemmän, yrittää ymmärtää,  kyseenalaistaa ja kaikkea siltä väliltä.... Syitä varmasti yhtä monta kun blogini linkin avannutta ihmistä. Myönnän nyt, että tilanne oli henkilökohtainen ja ajattelin silloin, ettei kenelläkään ole oikeutta yrittää edes ymmärtää tai tajuta meidän elämän pahintapainajaista. Eikä mielestäni ollut kunnioittavaa, että omin henkilökohtaisten virheiden ja vaikeuksien, valintojen ja seurauksien myötä leimataan koko perhe, läheiset, vainaja yms joita omaisiksi kutsutaan. Silloin poistin blogin linkin omasta instagramista ja ajattelin että nyt, se lämpö, valo, suuri elementti sammui lopullisesti. 
Olen kuitenkin siitä hetkestä asti kirjoittanut kaiken mitä pääni sisältä sormen päihin päätyy. Kaiken avoimesti, rehellisesti. Ja siksi lupaankin, jos edelleen tätä minun kasvamista kuningattareksi seuraa, kerron koko tarinan tulevissa postauksissa. Se on tavoite, ja toivon sen pitävän, kamppailen kuitenkin suurien asioiden, ongelmien ja vaikeuksien kanssa samalla, kun huolehdin vastuista ja velvollisuuksista vanhempana. Yritän saada terveydentilan ja hyvinvoinnin sille kultaiselle keskitielle. Mielenterveyden jaksamaan seuraavatkin vaikeat vuodet. Yritän aloittaa kunnolla käymään läpi suruprosessia lapsenmenettömisestä ja muista elämäni traumaattisista tapahtumista. Haluan kertoa teille omin sanoin kaiken, rauhassa ja pikkuhiljaa. Toivon, että kokemukseni, elämäni vastoinkäymiset auttaisivat vastaavassa tilanteessa olevia saamaan parempaa apua ja tukea - parempaa arkea ja elämää. 

Vaikka tämän pitäminen, kirjoittaminen onkin vaikeaa ja jännittävää, 

- tuo kuuluisan sytykkeen kirjoittamiseen - KIPINÄN  Aion antaa palaa ja levitä kaikessa rauhassa!! 

"Jokainen kyynel tekee vahvemman, siks en niit pelkää vuodattaa. Ylöspäin yks kerrallan aina askelman...
siks en niit pelkää vuodattaa.
Ylöspäin yks kerrallan aina askelman...
Jokainen kyynel..."

  Profeetat Jokainen kyynel

Seuraavassa postauksessa pääset lukemaan, mitä kirjoitin kirjeeseen lapselleni ja jonka luin hänen muistotilaisuudessa hautajaissaattueelle Heinäkuussa 2022.